1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Fazer

Fazer Mylly investoi miljoonia Lahdessa

Kauramyllyn rakentamisella vastataan täysjyväviljojen kasvaneeseen kysyntään. Rakentaminen alkaa tänä keväänä Kärpäsen alueella, jossa on ennestään Fazerin leipomon ja Fazer Myllyn tehtaat ja toimitilat.

Kuva: YLE / Lahti

Fazer Mylly rakentaa uuden kauramyllyn Lahteen. Oululaisen alueelle Kärpäseen rakennettava mylly on jätti-investointi.

Fazer Mylly vastaa rakentamisella kauran kasvavaan kysyntään Suomessa ja Pohjois-Euroopassa. Johtaja Pekka Mäki-Reinikan mukaan kauran ja rukiin markkinat ovat kasvaneet 5-10 prosenttia vuodessa ja etenkin tietoisuus täysjyväviljan terveellisyydestä on lisännyt niiden menekkiä.

Mäki-Reinikka kertoo investoinnin arvion olevan ainakin 7 miljoonaa euroa. Rakentamisen osa-alueiden suunnittelu alkaa tänä keväänä ja valmiina käytössä mylly on viimeistään vuoden 2014 alussa.