1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Teksti-TV Perämeri

Liikenneministeri: Valtatie 4:ää ei ole unohdettu

Nelostien perusparantaminen Oulun ja Kemin välillä on mukana valtion tulevien vuosien kehityshankkeissa, vaikka se ei saanutkaan hallituksen kehysriihessä rahoituspäätöstä. Liikenneministeri Merja Kyllönen vakuuttaa, että Oulu-Kemi -väliä ei ole unohdettu.

Liikenneministeri Merja Kyllönen. Kuva: Yle

Pohjoisessa rahaa kehysriihessä sen sijaan löytyi niin Oulu-Kajaani -välisen tieosuuden parantamiseen kuin Rovaniemen kohdan kunnostamiseenkin.

Liikenneministeri Merja Kyllönen muistuttaa, että Kainuu ja Lappi ovat viime vuosina jääneet ilman liikenneinvestointirahoja.

- Pohjois-Suomea on tässä yhteydessä katsottu kokonaisuutena. Niin Kainuu kuin Rovaniemen aluekin on viime vuosina jäänyt hyvin vähälle huomiolle, sanoo Kyllönen.

- Liikennekokonaisuuden kehittämistä mietittäessä haluttiin mahdollistaa alueellisia hankkeita, lisää Kyllönen.

Valtatie 4:n kehittäminen on kirjattu useisiinkin tulevaisuuden suunnitelmiin.

- VT4 on hyvin vahvasti sekä TEN-T-verkkokirjausten että kansallisen liikennepolitiikan kehittämisen ytimessä, muistuttaa liikenneministeri.