Saksassa ollaan ottamassa käyttöön koira-ajokorttia

Saksassa ollaan ottamassa koira-ajokortti käyttöön ensi vuonna. Ala-Saksin osavaltiossa koiranomistajat joutuvat testiin, joka arvioi heidän tietojaan koiran omistajan velvollisuuksista ja koiran hoidosta ja käyttäytymisestä. Menettelyllä halutaan korostaa, että omistajat ovat vastuussa lemmikeistään.

Ulkomaat
Koira hyppii värikkäiden lehtien perään puistossa.
Berliiniläiskoira jahtasi putoilevia lehtiä puistossa viime marraskuussa. Sen kotikaupungin viranomaiset harkitsevat koira-ajokortin käyttöönottoa.Robert Schlesinger / EPA

Koirat puolestaan joutuvat kokeeseen, jolla mitataan niiden sosiaalisuutta ja mahdollista vaarallisuutta muille. Koirille on tulossa myös pakollinen vastuuvakuutus ja tunnistesiru.

Uusien määräysten arvellaan tuovan koiranomistajalle noin 350 – 550 euron laskun.

Myös Berliinin viranomaiset ovat harkitsemassa vastaavaa uudistusta, koska kaupungissa on raportoitu entistä enemmän koirapurematapauksia.

Saksan uudistuksesta kertoi ensin Suomessa koirat.com-sivusto.

Sveitsissä koiranpitokurssi tuli pakolliseksi jo kolmisen vuotta sitten.

Keskustelua käyty vuosia myös Suomessa

Myös Suomessa koira-ajokortista on keskusteltu alan piireissä vilkkaasti vuosikaudet.

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY esitti viime vuoden keväällä, että yli 15-kiloisten koirien omistajien tulisi suorittaa koira-ajokortti. HESY:n mukaan ajokortti olisi hyvä keino ehkäistä puremisonnettomuuksia.

Suomen Kennelliitto ei aja pakollista koira-ajokorttia. Liiton hallituksen puheenjohtaja Helena Suni sanoo, että Kennelliitossa uskotaan vapaaehtoisuuteen. Kennelliitto on julkaisemassa tänä keväänä nettiin koiranomistajan peruskurssia, jossa voi vapaaehtoisesti käydä testaamassa omaa koiratietouttaa.

Lähteet: Yle Uutiset