Helsinki poistanee terveyskeskusmaksut

Helsinkiläisten terveyskeskusmaksu saattaa poistua ensi vuoden alussa. Kaupungin poliittisten ryhmien budjettiraamineuvottelussa syntyi asiasta sunnuntaina kova vääntö, mutta lopulta kokoomus taipui muiden poliittisten ryhmien kantaan maksun poistamisesta.

Kotimaa
Ihmiset jonottavat vastaanotolle terveyskeskuksessa.
Kausi-influenssarokotuksia on tänä talvena otettu tavallista vähemmän.YLE

Ryhmät päättivät, että kaupunginhallitus kehottaa terveyskeskusta varautumaan maksun poistoon ensi vuoden alusta. Varsinainen lopullinen päätös maksun poistosta tehdään syksyllä budjetin yhteydessä.

Kokoomus vastustanee päätöstä syksylläkin, mutta he ovat jäämässä vähemmistöön, sillä sekä SDP että Vihreät ovat kannattaneet terveyskeskusmaksun poistoa.

"Töissä käyvät saavat ilmaisen terveydenhuollon, köyhät eivät"

Asiaa ahkerasti ajavien sosialidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Jorma Bergholm pitää päätöstä erittäin merkittävänä periaatteen kannalta.

- Terveyserot ovat kasvaneet merkittävästi eri väestöryhmien kesken. Alamme olla Euroopan unionin häntäpäätä. Tämä on yksi pieni keino kohentaa heikoimmassa asemassa olevien terveystilannetta. Työterveydenhoidon piirissähän olevilla ihmisillä ei ole ollut aikoihin mitään maksua.

"Palveluista pitää maksaa"

Maksun poistoa vastustavan kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajan Risto Rautavan mielestä palveluista pitää maksaa, ainakin nimellisen summan verran.

- On hyvä periaate, että osan palveluista maksaa käyttäjä itse. Terveyspalvelujen hinnasta suurimman osan maksaa kaupunki. Terveyskeskusmaksu on ensimmäisellä kerralla 13 euroa ja enimmillään sitä peritään kolmelta kerralta vuodessa – summa on kohtuullinen ja laittaa kuitenkin miettimään, että tarvitseeko terveysasemalla käydä vai ei.

Maksaako helsinkiläinen veronmaksaja muidenkin palveluista?

Rautavan mukaan kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ei nytkään tarvitse maksaa terveyspalveluistaan, vaan sosiaalivirasto auttaa heitä. Maksuttomuus saattaa lisätä helsinkiläisten turhia terveyskeskuskäyntejä. Oman ongelmansa tuottavat ulkokuntalaiset.

- On väärin, jos helsinkiläiset veronmaksajat maksavat niiden palveluja, jotka Helsingissä ollessaan käyvät terveysasemalla. Ja helsinkiläiset veronmaksajathan tämän muutenkin maksavat.

Terveyskeskusmaksun poistosta koituu kaupungille noin 2,5-3 miljoonan euron menetykset vuosittain.

- Se ei ole edes yhtä promillea kaupungin käyttötaloudesta, Bergholm muistuttaa.

Lähteet: Yle Helsinki