Ohikulkutien hyödyt jäämässä vajavaisiksi Savonlinnassa

Valtion budjetin kehysriihessä puitiin Etelä-Savolle pettymyksiä. Akanoita vain on tulossa, mutta jyviä vähemmän. Savonlinnan liikenneongelmien ratkaisu jää puolitiehen ja valtatie 5:llä vaaranpaikat säilyvät. Liikenneministeriö tulkitsee, että Savonlinnan ohitustien kolmosvaihe olisi uusi erillinen hanke, eikä sille annetakaan rahaa.

Savonlinna
Laiva Olavinlinnan vieressä.
YLE / Johanna Hämäläinen

Tähän mennessä ohitustietä on pidetty yhtenä hankkeena, jolla kaupungin vesi- ja tieliikenneongelmat lopultakin ratkaistaan. Keskeneräinen tie ei niitä ratkaise. Laivat kulkevat edelleen Kyrönsalmessa ja maantieliikenne jonottaa nostosiltojen takana.

- Kyrönsalmi on laivaliikenteelle riskialtis paikka. Läheltä piti –tilanteita on joka kesä, kertoo laivuri Kari Leinonen. Ruuhkat jatkuvat myös maantieliikenteessä.

Leinonen on myös Etelä-Savon Kauppakamarin johtokunnan jäsen ja liikennevaliokunnan puheenjohtaja. Liikenneministeriön tulkinnat ovat pettymys.

- Pidän kyllä omituisena tätä tulkintaa. Aiemmin on valtion taholta annettu ymmärtää, että Savonlinnan liikenneratkaisu on yksi kokonaisuus, joka tehdään keralla. Varmasti tähän pyritään vielä vaikuttamaan, sano Leinonen.

Turhia kuolemia valtatie 5:llä

Leinonen ihmettelee myös ratkaisuja valtatie 5:llä. Nyt luvassa oleva 20 miljoonaa euroa ei riitä tien parannukseen Juvalle saakka, niin kuin toivottiin. Sekin raha aiotaan käyttää Mikkelin ohitukseen, joka jo nyt on sujuva. Tarve olisi suurempi Mikkelin pohjoispuolella.

- Tie Tertin kartanosta Juvalle päin on mutkainen ja mäkinen. Se on suorastaan vaarallinen. Viimekin vuonna tieosuudella sattui puolen tusinaa turhaa kuolemaa.

Sujuva tie on talouden nousun ehto

Savonlinnassa ohitustiehen on pantu paljon toivoa. Tie on sentään saatu alulle ja siihen on rahaa mennyt kymmeniä miljoonia euroja. Niillä miljoonilla ei kuitenkaan saada kaikkea sitä mitä piti, jos tie jää kesken.

- Sujuva liikenne on toiseksi tärkein tekijä yritysten sijoittumisen kannalta. Meillä on jo käynnissä investointeja puuteollisuuteen ja bioenergiatuotantoon ja niitä on tulossa lisää. Ne tarvitsevat sujuvia väyliä, korostaa Savonlinnan seudun seutujohtaja Marjukka Aarnio.

Aarniolla on pitkä kokemus teollisuusneuvoksena kauppa- ja teollisuusministeriössä. Nyt liikenne- ja viestintäministeriön lyhytjänteisyys ihmetyttää.

- Projekteilla on alku ja loppu. Isoja valtakunnallisia hankkeita, kuten liikennehankkeita, ei tehdä yhdessä tai kahdessa vuodessa. Ne ovat kymmenenkin vuoden asioita ja niihin kuuluu tietty linjakkuus. Tämä Savonlinnan liikennejärjestely on niitä pitkän linjan asioita ja se pitää tehdä kerralla loppuun, sanoo Aarnio.

Liikenneministeriön tulkinta liikennehankkeiden rahoituksesta perustuu hallituksen budjettikehysriiheen. Valtion budjetti kirjoitetaan kesällä. Sitä ennen on toki mahdollisuuksia yrittää vaikuttaa asiaan ja keskustelut ovat jo alkaneet.

- Tämä on koko Itä- ja Kaakkois-Suomelle tärkeä asia. On tärkeää uusiutuvalle metsäteollisuudelle ja biotaloudelle sekä rajaliikenteelle ja matkailulle, että tämä projekti viedään loppuun saakka, sanoo Marjukka Aarnio.

Lähteet: Yle Etelä-Savo