Narsissit ehtivät karaistua pakkasille

Tampereen kevätperinteisiin kuuluvat ruukkunarsissit tuodaan taas katukuvaan torstaina. Narsisseja on kuljetettu kuorma-autokyydillä esimerkiksi Patosillan kupeeseen ja Keskustorille. Viikonlopun kymmenen asteen pakkaset nämä narsissit kyllä kestävät, sanoo vastaava työnjohtaja Päivi Selin.

narsissit
Narsisseja Tampereen Keskustorilla
Narsissit tuovat kevään Tampereen keskustaan.Yle / Jan Hynnä

Tête à Tête eli suomeksi kasvokkain tai kahdenkesken on vakiintunut tamperelaisten keväiseksi silmäniloksi. Tänä vuonna yhteensä 10 000 narsissia pannaan Keskustorille Raatihuoneen ja teatterin välille, Jugend-torille, Hämeensillan kupeeseen Koskipuiston puolelle ja Patosillan kaiteisiin.

Narsissit on istutettu terrakotan värisiin ruukkuihin ja amppeleihin kaupungin puutarhalla Hatanpäällä. Ilkivaltaa ei ainakaan narsissien kohdalla tarvitse erityisemmin pelätä, sanoo vastaava työnjohtaja Päivi Selin.

- Yleensä ne ovat saaneet aika hyvin olla rauhassa. En muista kuin yhden vuoden, jolloin oli yhdestä ruukusta revitty niitä pois.

Hyvällä tuurilla narsissit kestävät kuukauden

Pienikukkainen Tête à Tête kestää hyvin pakkasia. Kymmenen pakkasastetta menee vielä ja kukat ehtivät karaistuakin pari päivää ennen viikonlopuksi ennustettuja pakkasia.

- Keskellä kaupunkia pakkasmäärä ei ihan siihen kymmeneen asteeseen yllä, eli uskon että ne siellä selviävät ja pärjäävät oikein hienosti.

Narsissit pysyvät katukuvassa niin kauan kuin ne pysyvät hyvänä. Mikäli sää on aurinkoinen, voivat narsissit kuihtua nopeastikin. Viileämmässä säässä kukat voivat kestää noin kuukauden, sanoo Selin.

- Äitienpäivään mennessä tulevat sitten orvokit katukuvaan.

Lähteet: Yle Tampere