Enkeli-Elisan kohtalo pysäyttää - koulukiusattu teinityttö päätyi itsemurhaan

Kouluväkivallan vastustajat ovat koonneet voimansa internetissä. Facebookissa noin 35 000 ihmistä on lähtenyt tukemaan Enkeli-Elisaa, jonka ympärille on perustettu Ei kiusata ry vastustamaan väkivaltaa kouluissa. Elisa teki 15-vuotiaana itsemurhan rankkojen kiusaamisvuosien jälkeen. Enkeli-Elisasta on tekeillä myös kirja Jonakin päivänä kaduttaa.

Kotimaa
tyttö istuu penkillä
Kirjailija Minttu Vettenterän ottama kuva symboloi kiusatun yksinäisyyttä Enkeli-Elisa -projektin nettisivuilla.Minttu Vettenterä

Enkeli-Elisa on muun muassa netissä levinnyt liike, joka taistelee kouluväkivaltaa vastaan. Elisa oli 15-vuotias tyttö, joka päätyi itsemurhaan talvella 2011 rajujen kiusaamisvuosien jälkeen.

Elisan tarinaa työstetään nyt kirjaksi yhteistyössä Elisan vanhempien kanssa. Riihimäkeläinen kirjailija Minttu Vettenterä on saanut kirjaprojektin ympäriltä runsaasti yhteydenottoja kiusatuilta.

- Sen perusteella mitä olen Elisan elämästä saanut tietää, niin kyllä mä uskon, että koulukiusaaminen oli yksi hyvin suuri syy tähän Elisan ratkaisuun.

Kirjaa kootaan Elisan kuoleman jälkeen löydettyjen päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Merkinnät paljastavat kauheudessaan, kuinka julmaa kouluväkivalta on ja kuinka hyvin se pysyy piilossa. Tarinat järkyttävät kenet tahansa.

Oli taas ihan helvetin vaikee päivä koulus. Välkäl ne raahas mut sivummalle ja löi. Ne haukku ja uhkas tappaa jos kerron jollekin. Ne löi, kunnes mua sattu niin et mä aloin itkeen, vaikka oon päättäny etten itke niitten nähden. Kun mä lopulta menin luokkaan, mun pulpetti oli hävinny. Kun sanoin siitä opelle, se kyseli luokalta. Lopulta se löyty tyttöjen vessasta, oli kasteltu täysin. Seuraaval välkäl tytöt haukku mut raukkakantelupukiks, kun kerroin opelle. Mitä ne oikein luuli, et istun lattialla ja ope ei huomaa?

Etenkin tyttöjen kouluväkivalta on raaistunut

Minttu Vettenterän mielestä kouluväkivalta olisi huomattavasti parempi termi kuin koulukiusaaminen. Asiat pitäisi käsitellä pahoinpitelynä.

- Nimenomaan tyttöjen välinen kiusaaminen on raaistunut. Aiemmin tytöillä on ollut enemmän sosiaalinen kuvionsa, mutta nyt on alkanut olla tyttöjen välisiä pahoinpitelyitä.

- Kiusaamista on ollut aina, mutta nuorten ja lastenkin pahoinvointi on yleistynyt, kiusaaminen alkaa jo päiväkotitasolta. Jotenkin on kadonnut tietynlainen empatiakyky, päiväkoti-ikäisissä sen näkee selvimmin. Hyvin pitkälle kotoa se lähtee, lasten puheissa kuulee, että tätä lapsi ei ole itse kehittänyt vaan joku aikuinen on näin sanonut, Vettenterä sanoo.

Raju kouluväkivalta ja kiusaaminen saattaa johtaa lapsen tai nuoren itsemurhaan. Itsetuhoiset ajatukset eivät ole harvinaisia koulukiusattujen keskuudessa.

- Vanhemmilta tulee viestejä, että heidän kahdeksanvuotiaansa on yrittänyt itsemurhaa. Senikäinen on ihan lapsi vielä. Nuorilta tulee suoraan viestejä, joissa pohditaan, kuinka tuntuu niin pahalta ja tuntuu, että ei ole muuta mahdollisuutta, itsemurha tuntuu vaihtoehdolta.

Tänään mä päätin kertoa tän koko kiusausjutun mutsille. Päätin, että on vaan pakko, tai muuten mä en vaan selvii hengissä. Ajattelin, et tänään mä ruinaan mutsii ja faijaa, että eiksme voitais muuttaa johonkin. Ihan mihin vaan, kuhan pois täältä, pääsis eroon näistä tyypeistä. Tänään tää vaan on taas ihan liian kipeetä. Koulussa tyypit tuuppi mua pitkin käytäviä ja potki nilkkoihin niin, et nyt on taas käsivarret ja nilkat mustelmilla.

Kaiken huipens se, että yks tuuppas mut nurin kun pyöräilin koulusta pois. Kaaduin ja jotenkin vissiin pyöränsarvi osui mua silmään. Mun silmäluomes on nyt ihan karsee mustelma. Tosi kiva mennä kouluun huomen tän näköisenä. Mä en jaksa enää piilotella ja selitellä. Pakko kertoo mutsille.

Omat kiusaamiskokemukset johtivat koulun vaihtoon

Minttu Vettenterää itseään kiusattiin jo ensimmäiseltä luokalta lähtien.

- Olin avoin lapsi ja puhuin asioista, ja sain kuulla niistä haukkumista. Kolmannella luokalla luokkakaverit pahoinpitelivät ensimmäisen kerran. Kymmenvuotiaana mietin ensi kerran itsemurhaa ja kiusaamisen vuoksi seisoin koulun pihalla ja mietin, että kun siitä pääsis pois.

Tilanne jatkui ja aikuiset olivat kyvyttömiä hoitamaan tilanteita.

- Kahdeksannen luokan puolivälissä vaihdoin koulua, kun pahoinpitelyitä oli useita ja luokkakaverit kävivät rappukäytävässä huutamassa tappouhkauksia. Sen jälkeen sain fyysisesti olla rauhassa, mutta kiusaaminen ei päättynyt. En päästänyt ketään niin lähelle, että saisi syyn kiusaamiseen. Muut aika äkkiä tarttuivat siihen kyllä, muistelee Vettenterä.

Oon miettinut koko päivän et mitä mä mutsille kerron. Mitä sanon siitä, kuinka kauan tätä on kestäny. Entä mitä mä sanon, kun se kysyy, et miks mä en oo kertonu ennen. Mitä mä voin sille sanoo?

En mä saanu sanottua yhtään mitään, en mitään. Mutsi tuli kotiin ja oli päättäny, et joulukorttiaskartelut pitäs alottaa nyt. Se levitti keittiön pöydän täyteen kaikenlaista tilpehööriä, pisti joululevyt soimaan ja keitteli glögiä. En mä halunnu pilata sitä hetkee, en mutsin enkä omaani. Paljon mieluummin mäkin niitä hileitä levittelin kuin itkin mutsille tätä.

Vanhemman tuska kun lapsi ei puhu

Miksei lapsi sitten puhu vaikka lähellä olisi auttamaan halukkaita aikuisia?

- Syitä on monia, on ajatus siitä, että kiusaaminen pahenee, jos siitä kertoo. Toisilla on ajatus, ettei halua tuottaa vanhemmille huolta ja surua tai sitten häpeää kiusaamista. Kantelu-sanan saisi pyyhkiä sanakirjasta, millä muulla tavoin lapsi voisi pyytää apua, kysyy Vettenterä.

Elisaa ei saa enää takaisin. Mutta muita samankaltaisessa tilanteessa olevia voidaan auttaa - ja oleellisinta on puuttua kiusaamiseen heti.

- Kun lapsi tulee sanomaan, että toi teki tai sanoi näin, niin siihen pitää puuttua. Pitää tehdä selväksi, että tämä ei ole oikein. Kun kiusaamiseen ei puututa, niin ongelma leviää ja kiusaajajoukko kasvaa. Murrosiässä on vaikea enää puuttua tilanteeseen.

- Miksi aina kiusattu joutuu vaihtamaan koulua? Omalta kohdaltani voin sanoa, että olisi ollut vaikea vaihtaa koko kiusaajajoukkoa toiseen kouluun. Jos kiusattu vaihtaa koulua, niin sen pitäisi olla aikuisille viesti, että pitää tehdä tosi paljon töitä, että lapsi saadaan sopeutettua uuteen kouluun ja uuteen ryhmään.

Minttu Vettenterän mielestä Elisan päiväkirjateksteistä näkyy fiksu likka - ehkä liiankin fiksu.

- Ehkä se ei olisi pystynyt muuten peittämään tilannetta niin totaalisen hyvin. Mutta hän ei halunnut tuoda kiusaamista kotiin. Koulumaailma oli niin hirveä, ettei hän sitä kestänyt.

Sivut loppuu kohta, loppuuko elämä samalla? Mä voin kirjoittaa loputtomiin, mut mitkään sanat ei kuvaa sitä, miltä musta tuntuu. Kun nää oliskin viimeset sivut, ei tarttis enää olla, ollenkaan. Mä en vaan jaksa, en tätä paskaa. Musta tuntuu, etten mä en saa henkeä enää, en jaksa hengittää, se on liian vaikeeta. Puristaa, tukehduttaa, ei jaksa, ei pysty, mä en ole mitään.

(Kursivoitu teksti Elisan päiväkirjoista.)

Lähteet: Yle Häme / Heidi Kononen