Thaimaalaiset tahtovat marjayrityksiin

Kainuulaiset marja-alan yrittäjät tuovat maahan kolmanneksen kaikista thaimaalaisista metsämarjanpoimijoista. Thaipoimijoille on myönnetty yli 2 500 viisumia koko maahan, mutta tulijoita olisi ollut yrittäjien mukaan moninkertaisesti.

Maanviljelijä Sukhrom Srisawat on yksi Thaimaasta Savukoskelle saapuneista marjanpoimijoista. Hän on kotoisin Nongbua lumphun provinssista. Kuva: YLE / Maija-Liisa Juntti

Ensimmäiset metsämarjanpoimijat tulevat maahan vasta heinäkuussa, mutta marjayrittäjillä riittää järjesteltävää, sanoo Kainuun Tuotteen Jari Valtanen.

- Juuri olemme Sotkamon eteläpuolella katsastamassa mahdollista majoituspaikkaa ryhmälle. Tätä se on ollut koko talven, valmisteltavaa riittää sekä Thaimaan päässä että Suomessa. Olemme muun muassa valmistaneet opetusvideon uusille tulijoille. Siinä selvitetään olosuhteita ja sääntöjä, miten metsissä pitää toimia.

Kainuun Tuote on kainuulaisista marjayrityksistä pienimpiä thaimaalaisten tuojia. Yritys tuo tänä vuonna 115 poimijaa.

- Viime vuonna tuotiin 30 vähemmän. Meidän poimijat tulevat olemaan kaikki lähinnä Hyrynsalmella, sanoo Valtanen.

Marjasato määrää tahdin

Suurempien marjayrittäjien poimintakohteita ei ole etukäteen lukkoon lyöty. Esimerkiksi Kiantama Oy jakaa tuomansa 450 poimijaa jo alkuunsa Kainuuseen ja Koillismaalle, mutta marjasato määrää, missä lopulta toimitaan. Jakaminen on myös tärkeää paikallisen poiminnan turvaamiseksi, sanoo toimitusjohtaja Vernu Vasunta.

- Kainuussa poimitaan myös itse marjoja ja meille on tärkeää poimintarauhan ylläpito. Liikaa poimijoita ei saa olla samoilla alueilla.

Viime vuoden hyvä saalis on saanut yhä useamman thaimaalaisen hakeutumaan Suomeen.

- Hakijoita oli meillekin kolme kertaa enemmän, kun voimme ottaa. Se on tietenkin meillekin hyvä, koska saamme tavallaan valittua jo täällä käyneitä ja hyviksi havaittuja poimijoita, sanoo Vasunta.

Pisimmälle marjanpoimijoiden ohjauksen marjamaille on toteuttanut sotkamolainen Ber-Ex. Yhtiö vie marjastajat metsiin tutkimusten perässä juuri sinne, missä marjoja on.

- Meille on nyt tulossa 384 poimijaa, viime vuonna oli 346. Odotukset ovat tietenkin korkealla sekä meillä että thaimaalaisilla, mutta niin ovat vielä hangetkin. Vasta kevään säät ja kesän kulku näyttää, miten lopulta menee, sanoo toimitusjohtaja Kari Jansa.

Suomeen tulee 12 000 poimijaa ulkomailta

Koko maahan on tulossa viisumeilla yli 2 500 thaipoimijaa. Ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Häkkisen mukaan kokonaismäärä ei paljon viimevuotisesta kasva.

- Viisumeja ollaan myöntämässä jonkun verran yli 2 500, eli muutama sata aiempaa enemmän.

Pääosa poimijoista on miehiä. Naisten osuus on hieman yli 10 prosenttia. Silloinkin on tavallisesti kyse pariskunnista, jolloin molemmat puolisot saapuvat keruumatkalle.

Marjanpoimijoita tulee myös muista maista, muun muassa venäjältä ja ukrainasta. Ulkoministeriön tilaaman tutkimuksen mukaan viime vuonna ulkomaisten marjanpoimijoiden keskiansio oli noin 3,7 € tunnilta. Tulo oli poikkeuksellisen hyvä. Thaimaassa ansio on alhaisesta palkkatasosta johtuen erittäin korkea.

Kaikkiaan ulkomaisten marjanpoimijoiden määrä on jo vuosia ollut noin 12 000. Suurin osa tulijoista tulee vielä Venäjältä, mutta Ukraina on kiilaamassa jo lähes tasoihin. Suurin osa marjanpoimijoista tulee työsuhteeseen marjatiloille. Metsämarjanpoimintaan tulee ulkoministeriön arvion mukaan noin 3 500 - 4 000 henkilöä.