1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Uudellamaalla ajellaan yhä useammin pikkumaistissa

Raitis, maistellut ja rattijuoppo eroavat toisistaan muutenkin kuin promillemäärissä. THL:n tutkimuksen mukaan eroja löytyy sukupuolessa, siviilisäädyssä ja ammattiluokassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Poliisi puhalluttaa kuljettajaa
Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tyypillinen Uudellamaalla maistelleena ajava kuljettaja on 35-49-vuotias naimisissa oleva mies. Hänen veressään on noin 0,2 promillea alkoholia. Lisäksi miehellä on vakituinen työpaikka, tavallisimmin alempana toimihenkilönä tai ammattityöntekijänä.

Maistelleista ja rattijuopoista on tutkimuksen mukaan miehiä kolme kertaa enemmän kuin naisia.

Tutkimuksessa puhallutettiin vuosittain noin 20 000 - 30 000 kuljettajaa. Tutkimusvuosina 1990-2008 kävi ilmi, että autoilu alkoholia nauttineena oli yleistynyt. Vuonna 2008 joka 170:s kuljettaja ajoi autoa pikkumaistissa, kun 1990-luvulla pikkumaistissa ajoi keskimäärin joka 250:s kuljettaja.

THL:n mukaan neljännes maistelleista oli joko tulossa töistä, tai menossa töihin.

Lähteet: Yle Helsinki

Lue seuraavaksi