3D-gurun lista: Kaikkien aikojen parhaat 3D-elokuvat

Münchenin elokuvamuseon johtaja Stefan Drössler pitää kaikkien aikojen parhaina 3D-elokuvina kolmea teosta elokuvan historiasta. Ne ovat Dial M for Murder (1954), Inferno (1953) ja Robinson Crusoe (1947) . Nykyisen 3D-innostuksen aikana tehdyistä elokuvista Drössler kokee vain kolmen vastaavan sitä, mitä kolmiulotteiselta kuvalta voi ja saa odottaa. Ainoa tuleva 3D-elokuva, jota hän odottaa on italialaisen Dario Argenton versio Draculasta.

kulttuuri
Kahdella pukumiehellä on 3D-lasit päässään.
Wolfgang Kumm / EPA

Dial M for Murder

"Alfred Hitchcockin vuonna 1954 ohjaama Täydellinen murha hyödyntää kolmiulotteisen kuvan kokonaisvaltaisesti. Hän otti elokuvassaan huomioon henkilöiden, esineiden ja kameran asettelun sekä niiden koreografian - kaiken 3D:tä ajatellen."

Inferno

"Roy Barker oli aika kehno ohjaaja, mutta kuvaaja Lucien Ballard sai tähän elokuvaan luotua hienosti tunteen suuresta tilasta."

Robinson Crusoe

"Myös Neuvostoliitossa tehtiin 3D-elokuvia. Aleksandr Andrijevskin ohjaama Robinson Crusoe on hieno elokuva, jonka näki aikanaan Moskovassa sata tuhatta ihmistä. Elokuva työstää tilan ulottuvuutta todella hienosti."

Cave of Forgotten Dreams

"Ensitiedot Werner Herzogin 3D-dokumentista kuulostivat vitsiltä. Kaikki tietävät, että kolmiulotteinen kuva tarvitsee valoa ja liikkumatilaa sekä kolmiulotteisia kohteita. Pimeässä luolassa kuvattu elokuva luolamaalauksista antaa kekseliäällä tavalla syvemmän elokuvakokemuksen kuin Hollywoodin suuret 3D-elokuvat."

Coraline ja toinen todellisuus

"Animaatiopuolella tämä elokuva on suosikkini. Kolmiulotteisuutta on käytetty hetkittäin erittäin kekseliäästi, mikä synnyttää elämyksiä siitä, mitä kaikkea 3D:llä pystyttäisiin tekemään."

U2 3D

"Mielestäni U2:n konserttitaltiointi on kiinnostavin uusista 3D-elokuvista. Se on myös niistä ainoa, jota ei ole julkaistu kaksiulotteisena versiona. Tämä elokuva myös innosti Wim Wendersin ohjaamaan Pina-elokuvansa kolmiulotteisena."

Dracula 3D

"Odotan Dario Argenton Draculalta paljon johtuen ohjaajan hienosta visuaalisesta tyylistä. Muut ilmoitukset tulevista 3D-elokuvista eivät ole saaneet minua innostumaan."

Lähteet: Yle Uutiset / Janne Sundqvist