Poliisien puheenjohtaja yhtyy Paateron kritisointiin

Poliisijärjestöjen puheenjohtaja Yrjö Suhonen yhtyy poliisijohtaja Mikko Paateron arvosteluun. Suhosen mukaan Paaterolla on liikaa valtaa. Samaan aikaan sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) alleviivaa, että alkava poliisiorganisaation virtaviivaistaminen ei ole millään tavalla Paateron hanke.

Kotimaa
Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen.
Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen.Yle

Poliisi on saamassa hallituksen kehyspäätöksen mukaan merkittävän, 30 miljoonan euron lisäyksen määrärahoihinsa. Kassan lihotuksen ehtona on ollut, että poliisin hallinnosta kevennetään päällekkäisyyttä, sisäministeri Räsänen sanoo. Ohuemmalla rakenteella painopistettä voitaisiin Räsäsen mielestä siirtää raskaasta hallinnosta lähipoliisin toimintaan ja rikostutkintaan.

Tästä uudistuksesta riittääkin kinaa.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero arvioi viime viikolla, että alkavassa rakenneuudistuksessa päädyttäisiin leikkaamaan poliisilaitosten määrä alle puoleen. Tänään entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) yltyi Yle Uutisten haastattelussa arvostelemaan Paateron vallankäyttöä – hänen mukaansa Paateron aikana on turvotettu hallintoa ja vähennetty kenttäväkeä.

Samoilla linjoilla on poliiseja edustavan liiton SPJL:n puheenjohtaja. Yrjö Suhonen sanoo, että uusi rakenneuudistus – järjestyksessään kolmas – tuo poliisilaitoksille sekaannusta ja hämmennystä. Hän on huolissaan, että jatkuvan muutoksen kourissa henkilökunnan jaksaminen riittää huonosti itse työhön.

- Jos ollaan valmiit karsimaan poliisilaitoksia, pitää myös voida katsoa sinne vintille, mitä siellä voisi tehdä.

Suhosen mukaan Paateron johtamisessa on piirteitä, jotka eivät häntä henkilökohtaisesti miellytä. Kari Rajamäen tavoin myös Suhonen haluaa rakenneuudistuksen vetovastuun pois Paateron uskotuilta ja sanoo, että Paaterolla on liikaa valtaa.

- Vetovastuu voidaan aivan hyvin antaa poliisihallituksen ulkopuoliselle taholle, katsoo Suhonen.

Mikko Paatero itse toppuuttelee kinapuheita korostamalla, että asiat riitelevät, eivät henkilöt. Paateron mielestä valtakin on toisissa käsissä:

- Rakenneuudistuksessa päätökset tekee ministeri, Paatero huomauttaa.

Myös sisäministeri Päivi Räsänen alleviivaa, ettei poliisiylijohtajalla ole kevennyksissä paljon sanottavaa.

- Takana on hallituksen selvästi yhteinen kehyslinjaus, Räsänen sanoo.

- Tämä ei ole missään nimessä Paateron hanke.

Lähteet: Yle Uutiset