1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Humisevan harjun ohjaaja ei osaa välttää synkistelyä

Brittiohjaaja Andrea Arnold karttaa julkisuutta. Häntä ei saa haastatella televisioon eikä radioon. Onkin erikoista, että ujo ohjaaja on siirtänyt valkokankaalle alkuvuoden voimakkaimman elokuvan. Vielä erikoisempaa on, että kyseinen elokuva on brittiklassikko Humiseva harju.

kulttuuri
Kuva elokuvasta Humiseva harju.
Kuva elokuvasta Humiseva harju.Atlantic Film

Raa'an voimakkaat elokuvat karussa ympäristössä varttuvista nuorista ovat Andrea Arnoldin tavaramerkki. Hän on urallaan voittanut Oscarin lyhytelokuvastaan Ampiainen (2003). Suomessa hänen elokuvistaan muistetaan parhaiten Fish Tank (2009), joka nähtiin muutama vuosi sitten Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla.

Ensitiedot Arnoldin tuoreimmasta projektista hämmensivät monia. Urbaanin ahdistuksen kuvaaja käänsi kameran kohti Pohjois-Englannin nummia ja 1800-luvun ajankuvaa. Elokuva pitää kuitenkin otteessaan niin vahvasti, että Humiseva harju -romaanin kirjoittaja Emily Brontë on vihdoin kohdannut vertaisensa.

- Humiseva harju on aina viehättänyt minua. Minuun vetoavat Brontën romaanin raadollisuus, sen väkivaltaisuus, sen henkilöiden halujen voimakkuus ja tapa kuvailla luontoa, Arnold sanoo.

Ei mikään pukudraama

Humiseva harju on jäänyt kirjallisuuden historiaan lähes mystisen luonnon kuvauksen takia. Kymmeniä elokuvia, kuunnelmia ja tv-sarjoja poikineen romaanin uusin versio poikkeaa aiemmista selvästi. Niin tyylin kuin tarinankin perusteella siitä tulee mieleen enemmän tanskalaisen Lars von Trierin elokuvat kuin perinteiset brittiläiset pukudraamat.

- Olen nähnyt aiemmista versioista vain vuoden 1939 version, ja senkin ollessani 11-vuotias. En esimerkiksi tiennyt, että olisi epätavallista käyttää käsivarakameraa epookkielokuvassa. Minusta on jotakin outoa siinä, että sitä ei voisi käyttää, Arnold sanoo.

Ohjaajalla ei käynyt mielessäkään, että Humiseva harju olisi voinut olla tavanmukainen ajankuvaan sidottu pukudraama.

- En kuitenkaan pyrkinyt tekemään erilaista Humisevaa harjua. Tein elokuvan niin kuin olen aina tehnyt elokuvia. Halusin kertoa tarinan niin kuin minä sen näen, Arnold sanoo.

Uustulkinta antaa anteeksi antisankarille

Päällimmäisin asia, joka innosti Arnoldin Humisevan harjun pariin oli sen miespäähenkilö Heathcliff. Earnshaw'n perheen ottopojan ahdistava lapsuus nousi uustulkinnan voimakkaimmaksi kiinnekohdaksi.

- Heathcliff on aivan selvästi lapsi, jota kohdellaan kaltoin raa'alla tavalla. Sen takia hänestä tulee väkivaltainen ja kostonhimoinen mies, Arnold selittää.

Heathcliffin hahmo on 200 vuoden aikana nähty ensin demonisena mieshirviönä ja sittemmin ristiriitojen repimänä antisankarina. Andrea Arnoldin uusi tulkinta riisuu hänen yltään niin sankarin viitan kuin hirviön naamionkin. Uudessa Humisevassa harjussa piesty ja väheksitty Heathcliff on ympäristönsä uhri. Kamera seuraa hänen alistamistaan niin pitkään, että vastahakoisempikin katsoja alkaa ymmärtää antisankarin syntymää.

On kuin ohjaaja haluaisi pyytää antisankarilta anteeksi sitä, miten julmasti tätä on historian varrella kohdeltu.

- Niin monet asiat vaikuttavat siihen keitä meistä tulee. Meihin vaikuttaa millaiseen perheeseen synnymme, olemmeko rikkaita vai köyhiä, missä vietämme nuoruutemme, mitä kouluja käymme. Lista on loputon, Arnold toteaa.

"Luonto on paha, mutta niin on ihminenkin"

Humisevan harjun yhdistää Arnoldin muuhun tuotantoon juuri Heathcliffin ja Catherine Earnshaw'n kasvutarina. Ympäristöönsä juurtuneet luonnonlapset kasvavat osaksi brittiläistä sääty-yhteiskuntaa, ja menettävät samalla oman elämänsä hallinnan. Arnoldin ohjauksessa heidän tarinaansa tukevat lukuisat pelkistetyt kuvat Pohjois-Englannin luonnosta.

- Luonto on todella brutaali. Se voi olla kaunis, mutta se on samalla myös tinkimätön. Mutta myös me ihmiset voimme olla todella brutaaleja, Arnold sanoo.

Luontokuvat ovatkin yksi syy siihen, että Humiseva harju voitti parhaan kuvauksen kultaisen leijonan Venetsian elokuvajuhlilla viime elokuussa. Elokuvan palkinnoista ja sen kiistattomasta laadusta huolimatta sen kokonaisvaltainen synkkyys saattaa verottaa katsojia.

Myös ohjaaja Andrea Arnold tietää, että synkistely ei ole kaikkien mieleen. Hän ei vain voi sille mitään.

- En tiedä, mistä tällaiset tarinat tulevat. Ne ovat osa minua, hän nauraa epäuskoisesti itselleen.

- Näin pari päivää sitten erästä ystävääni, jonka kanssa keksimme tarinoita ohikulkevista ihmisistä ja heidän elämistään. Hänen tarinoillaan oli onnelliset loput. Minun tarinani päättyivät aina siihen, kuinka kyseinen henkilö jäi auton alle ja kuoli.

Lähteet: Yle Uutiset / Janne Sundqvist

Lue seuraavaksi