1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Teemuntalo on dementiahoidon uranuurtaja

Dementiapotilaat selviävät kehittyneen lääkehoidon ansiosta aikaisempaa pidempään kotioloissa. Laitoshoidonkin tarve kasvaa suurten ikäluokkien saavuttaessa dementiaiän.

Teemuntalo 20-vuotisjuhlassa oli mukana koko talon väki. Kuva: Leila Ruhanen

Lahden Diakoniasäätiön 20 vuotta sitten valmistunut Teemuntalo oli maamme ensimmäinen ympärivuorokautista dementiahoitoa antava yksikkö.

Lahden Diakoniasäätiön ylilääkäri Heikki Salomaa sanoo, että kun Teemuntalo rakennettiin, ei Suomessa ollut vastaavaa, josta mallia olisi voitu ottaa.

Teemuntalon asukkaat ja samassa talossa toimivan päiväkodin lapset ovat hyvin usein yhdessä harrastamassa. Juhlapäivänä rakennettiin pääsiäiskoristeita.

Kotioloissa selvitään yhä pidempään

Kun Teemuntalo 20 vuotta sitten aloitti, asukkaiden keski-ikä oli noin 75 vuotta. Tällä hetkellä se on hieman yli 80 vuotta, eli nousua on yli 6 vuotta parinkymmenen vuoden aikana.

-Yksi selitys tähän on Alzheimer-lääkkeiden tulo 1990-luvun alkupuolella. Ne eivät paranna sairautta, mutta hidastavat sen etenemistä ja palauttavat unohtuneita taitoja, sanoo ylilääkäri Heikki Salomaa.

- Potilaat pärjäävät nykyään lääkityksen avulla kotioloissa huomattavasti pidempään kuin 20 vuotta sitten, jopa neljästä seitsemään vuotta.

Dementia huippuvuosi vielä tulematta

Dementia lisääntyy iän myötä ja dementiaa sairastavien määrä ajan myötä. Eniten muistisairaita on Suomessa arvioiden mukaan vuonna 2032, kun suuret ikäluokat ovat dementiaiässä, ennakoi ylilääkäri Heikki Salomaa.

Dementiasairaiden hoitopaikat ovat lisääntyneet viime vuosina runsaasti. Kuitenkin noin 30 prosentista kunnissa hoitopaikkoja on tarjolla niukasti tai edelleenkään ei lainkaan.