Sterilisaatiosta verenkiertohäiriöitä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Sterilisaatio muuttaa naisen hormonitoimintaa sekä vaikeuttaa kohdun ja munasarjojen verenkiertoa, selviää lauantaina Turussa tarkastettavasta väitöskirjasta. Vain osalla 74 tutkitusta naisesta tilanne palautui vuodessa entiselleen.

Lääketieteen lisensiaatti Susanna Sumiala havaitsi tutkimuksessaan, että keltarauhashormonin eritys laski ja estrogeenin sekä munasarjojen toimintaa säätelevän lutenisoivan hormonin eritys lisääntyi.

Sterilisaatio on yksi maailman käytetyimmistä ehkäisymenetelmistä. Yhdeksän sadasta suomalaisnaisesta on steriloitu. 40-44 -vuotiaiden ikäluokassa sterilisaatio on tehty 29 prosentille.

Suomessa sterilisaation teettää vuosittain 10 000 naista. Miehiä steriloidaan vuosittain 1 700 - 2 000.

Naisia steriloidaan Suomessa viisi kertaa niin paljon kuin miehiä, vaikka naisilla komplikaatioita on 20 kertaa enemmän ja sterilointi pettää useammin.

Suomi on selvästi jälkijunassa muuhun Eurooppaan nähden. Esimerkiksi Englannissa ja Hollannissa sterilisaatioita tehdään yhtä paljon miehille ja naisille.

STT