Hausjärvi ei nosta kannetta kokouspalkkiokiistassa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Hausjärven kunta katsoo, ettei sillä ole edellytyksiä lähteä oikeustoimiin entistä isännöitsijäänsä vastaan.

Kiista koskee vuosina 1990 - 92 maksettuja kokouspalkkioita. Isännöitsijän epäiltiin maksattaneen itselleen työaikana pidetyistä kokouksista kokouspalkkioita yli 20 000 markkaa.

Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan työajalla pidetyistä kokouksista ei kuulu maksaa kokouspalkkioita.

Asiakirjoista ilmenee, että kokouspalkkiot on maksettu yhtiöiden toimesta itsenäisesti ilman, että kunta olisi vaikuttanut millään tavoin asiaan. Hausjärven kunnanhallitus päätyikin maanantaina - Suomen kuntaliiton lausuntoon perustuen - siihen, että kunnalta puuttuu perusteet kanteen nostamista varten.

Radio Häme