Rask uudistaisi opiskelijavalintaa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Opetusministeri Maija Rask (sd.) haluaisi ylioppilastutkinnolle suuremman painoarvon korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Raskin mielestä lukiomenestystä ei käytetä riittävän tehokkaasti valintojen perusteena.

Simon lukion 30-vuotisjuhlassa puhuneen Raskin mukaan hyvin suoritetulla lukiokoulutuksella tulisi olla ensisijainen merkitys jatko-opintoihin pääsemisessä.

Opetusministeri pitää kuitenkin tärkeänä, että myös heikommin menestyneille ylioppilaille jää mahdollisuus pyrkiä yliopistoihin.

Raskin mukaan on nurinkurista, että ylioppilaat käyvät lukiokoulutuksen jälkeen erillisiä kursseja pärjätäkseen yliopistojen pääsykokeissa.

Rask huomauttaa, että reaalikokeeseen aiottu uudistus eli yhden reaalikokeen korvaaminen ainekohtaisilla kokeilla auttaa arvosanojen hyödyntämistä opiskelijavalinnoissa.

Opiskelijavalinnan kehittämisen keskeinen tavoite on ehdistää nuorten tehokasta sijoittumista opintoihin, muistuttaa Rask. Vaikka välivuoden pitäminen on yhä suosiossa, pitkittynyt odottelu opiskelupaikan saamiseksi ei ole kenenkään etu.

STT