Isot väylähankkeet alulle ensi vuonna

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kerava - Lahti-oikoradan ja E18 Muurla - Lohjanharju-moottoritien rakentaminen aloitetaan jo ensi vuonna, päätti hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta tiistaina.

Alun perin hankkeiden suunniteltiin alkavan vasta vuonna 2003.

Noin neljän miljardin hankkeet rahoitetaan pääasiassa valtion budjetista. Hallitus päättää tarvittavasta erillisrahoituksesta budjettiriihessä.

Myös EU:lta aiotaan hakea rahaa hanketta varten. Liikenneministeriön mukaan EU:n Trans-European Network -tukijärjestelmästä voitaisiin saada noin 200 miljoonaa markkaa.

VR-Yhtymältä peritään Kerava - Lahti-oikoradan rakentamista varten investointimaksu, yhteensä noin 300 miljoonaa markkaa 15 vuoden aikana.

VR-Yhtymän pääjohtaja Henri Kuitusen mukaan investointimaksu ei ole harmoniassa sen periaatteen kanssa, että valtio omistaa ja rahoittaa rataverkon ja käyttäjät maksavat ratamaksua.

Oikoradan on tarkoitus olla valmis viiden vuoden päästä. Muurlan ja Lohjanharjun välinen moottoritie valmistunee vuonna 2008.

STT