Sudanin rauhanponnisteluissa edistystä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Sudanin hallitus ilmoittaa hyväksyvänsä Libyan ja Egyptin ehdotuksen väliaikaisesta laajapohjaisesta hallituksesta.

Sudanin ulkoministeri Mustafa Osman Ismail sanoo hallituksen hyväksyvän täysin kaikki rauhansuunnitelman yhdeksän kohtaa.

Muun muassa Sudanin yhtenäisyyttä, demokratiaa sekä uskonnollista ja etnistä suvaitsevaisuutta painottava suunnitelma jätettiin viime viikolla hallitukselle sekä opposition Umma- ja DNA-puolueille ja kapinalliselle vapautusarmeijalle.

Umma-puolue on jo ilmoittanut hyväksyvänsä suunnitelman. Sen sijaan DNA on esittänyt siihen joitakin varauksia.

Sudanissa on käyty veristä sisällissotaa jo vuodesta 1983. Noin kaksi miljoonaa ihmistä on kuollut.

Reuters