Maailmassa soditaan enemmän kuin viiteenkymmeneen vuoteen

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Maailmassa käydään tällä hetkellä enemmän sotia kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Kansainvälinen Punainen Risti käytti viime vuonna ennätysmäärän rahaa avustustoimiinsa konfliktialueilla.

Kosovon albaanipakolaisia pakenemassa sotaa vuonna 1999.

Kansainvälinen Punainen Risti julkaisi vuosiraporttinsa perjantaina Kenian pääkaupungissa Nairobissa.

Raportin mukaan maailmassa soditaan nyt enemmän kuin 50 vuoteen. Kansainvälinen Punainen Risti nimeää sotien syiksi köyhyyden, eriarvoisuuden, globalisaation ja korruption.

Avustusjärjestö toimii tällä hetkellä 25:llä alueella, jossa soditaan. Lisäksi järjestö työskentelee 35:llä alueella, jossa on rauhallisempaa tai hoidetaan sotien jälkipyykkiä.

Kansainvälinen Punainen Risti käytti viime vuonna ennätysmäärän rahaa avustustoimiinsa konfliktialueilla. Rahaa hädän lievittämiseen kului yli 4,2 miljardia markkaa.

Suurin avunsaaja oli Afrikka. Puolet avustusjärjestön toimista kohdistuu Afrikkaan ja noin 40 prosenttia järjestön budjetista.

Yhtenä huolenaiheena järjestöllä on sen työntekijöihin kohdistuva väkivalta. Seitsemän avustustyöntekijää on tänä vuotena saanut surmansa tehdessään työtään kriisialueella.

Reuters, YLE24