Rajuilma vaati kuolonuhreja Euroopassa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Keski-Euroopassa riehuva myrsky on vaatinut lähes parinkymmenen ihmisen hengen ja satoja on loukkaantunut. Pahin turma sattui perjantai-iltana Ranskan Strasbourgissa, kun myrsky kaatoi puun ulkoilmakonsertin yleisön päälle.

Myrskyn tuhoja korjataan Ranskassa

Onnettomuudessa kuoli yksitoista ihmistä ja 85 loukkaantui. Paikallisten viranomaisten mukaan 17 loukkaantuneen tila on vakava.

Turman tutkinta aloitettiin heti lauantaina. Ulkoilmakonsertti järjestettiin suuressa puistossa, vaikka säätiedotuksissa oli varoitettu rajuilmasta.

Saksassa Frankfurtin eteläpuolella autoilija menehtyi, kun tuuli paiskasi oksan tuulilasin läpi. Myös Belgiassa kerrotaan kahden ihmisen menehtyneen puiden oksien iskettyä autoon. Lisäksi kahden veneilijän raportoidaan hukkuneen Saskan Baijerissa.

Sveitsissä Geneven lähellä surmansa sai 15-vuotias espanjalaistyttö rajun aallokon kaadettua lautan, jolla hän oli ylittämässä Rhonejokea. Lisäksi yksi ihminen loukkaantui turmassa vakavasti.

AFP, Reuters