Turengin Valio tekee puoli miljoonaa tuuttia päivässä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Valion Turengin jäätelötehtaalla ovat meneillään kiireiset ajat. Tehtaan kahdella tuuttilinjalla valmistuu noin 500 000 jäätelötuuttia päivässä.

Silti hellepäivinä suomalaiset syövät jäätelöä 30 prosenttia enemmän kuin sitä ehditään tehdä. Varsinkin, kun jäätelöä tehdään vain viitenä päivänä viikossa, jäätelöä on jouduttu tekmään myös varastoon.

Oikein säilytettynä jäätelöllä on käyttöaikaa 18 kuukautta. Tehtaan ja jakeluketjun aikana jäätelöt säilytetään 30 pakkasasteessa, mutta toisinaan säilytyksen kanssa ongelmia tulee myöhemmissä vaiheissa.

Tänä vuonna Valio tuo markkinoille noin kolmekymmentä jäätelöuutuutta tai muunnosta aiemmista tuotteista.

Radio Häme