EU jakoi jättisakkoja kartelleista

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Euroopan unionin komissio on jakanut satojen miljoonien eurojen sakot hintakartelleista ja markkinoiden laittomasta jakamisesta. Sakkoja saivat muun muassa tanskalaiset lentoyhtiöt Maersk Air ja SAS sekä kahdeksan teollisuudelle laitteita toimittaa yhtiötä.

Euroopan komissio on määrännyt jättisuuria sakkoja hintakartellien ja markkinoiden jakamisesta.

Tanskalaiset lentoyhtiöt SAS ja Maersk Air saivat yhteensä 52,5 miljoonan euron eli runsaan 310 miljoonan markan sakot reittien sopimisesta Skandinaviassa.

Komission mukaan SAS ja Maersk sopivat, että SAS sai mm. lentää yksinoikeudella Kööpenhaminasta Tukholmaan. Maersk sai vastineeksi hoitaa linjan Kööpenhamina-Venetsia ja Billund-Frankfurt.

Tutkimuksissa selvisi, että SAS sai hoitaakseen 97 prosenttia Tukholman ja Kööpenhaminan välillä lentävistä asiakkaista. Käytännössä heillä ei siis ollut valinnanvaraa.

SAS:n monopoliasema Tukholman reitillä vahvistui, kun Maerskin yhteistyökumppani Finnairkin lopetti linjan lentämisen.

EU:n komissio sai lentoyhtiöiltä vuonna 1998 solmitun yhteistyösopimuksen tutkittavakseen. Siihen liittynyttä lisäpykälää reittien jaosta ei kuitenkaan esitetty.

Komission puhemies Amelia Torres perusteli suurta sakkoa rikkeen vakavuudella ja sillä, että molemmat yhtiöt tiesivät sopimuksen olleen laiton. SAS:n sakon suuruutta lisäsi se, ettei se ollut yhtä yhteistyöhaluinen asian selvittelyssä kuin Maersk oli.

Lentoyhtiöiden lisäksi EU:n komissio tuomitsi kahdeksan terästeollisuuden laitteita tekevää yritystä 1,3 miljardin markan sakkoihin hintakartellista. Yhtiöt toimivat Saksassa, USA:ssa ja Japanissa.

AFP, AP, Reuters, STT