Kärkölän onnettomuusauton kuljettajalla ei ollut ajokorttia

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kärkölän onnettomuusauton kuljettaja ajoi ilman ajokorttia. Kuljettaja oli menettänyt ajokorttinsa ja ajo-oikeutensa maaliskuussa, koska häntä oli epäilty rattijuopumuksesta. Maanantaina sattuneessa tasoristeysturmassa kuoli viisi ihmistä, kun juna törmäsi rataa ylittävään henkilöautoon.

Junaradan turvalaitteet olivat toimineet onnettomuushetkellä moitteettomasti. Tutkimuksissa on selvinnyt, että tavarajunan viimeisen vaunun ylitettyä tasoristeyksen pikajuna oli saapunut siihen 24 sekunnin kuluttua.

Kun tavarajuna oli ohittanut risteyksen, oli pikajuna jo ollut turvalaitteiden hälytysosuudella, 870 metrin päässä risteyksestä. Puomi oli ollut alhaalla ja ääni- ja valomerkit toiminnassa koko ajan kun tavarajuna ohitti risteystä ja kun pikajuna oli saapunut hälytysosuudelle.

Tasoristeysonnettomuuden syyksi arvellaan väärinkäsitystä. Tavarajunan mentyä henkilöauto ohitti puomit risteyksen turvalaitteista huolimatta. Puomit jäivät alas, koska vastakkaisesta suunnasta tuli toista raidetta pikajuna 130 kilometrin tuntivauhdilla. Autossa olleet kolme miestä ja kaksi naista saivat surmansa törmäyksessä.

Juna pysyi raiteilla, eikä junan matkustajista kukaan loukkaantunut kolarissa. Auto raahautui junan edessä 300 metrin matkan ennen junan pysähtymistä.

Helsingistä Iisalmeen matkannut henkilöjuna törmäsi autoon Jutilan ylikäytävän kohdalla. Onnettomuus sattui kello seitsemän jälkeen Kärkölän Lappilan ja Hausjärven Oitin välillä.

Poliisin tietojen mukaan Kärkölän tasoristeysonnettomuuden uhrit ovat kotoisin Joensuusta. Turmassa menehtyneet naiset olivat syntyneet vuosina 1971 ja 1984 sekä miehet vuosina 1952, 1969 ja 1975.

STT