Internetissä keskustellaan rikoksen uhrin asemasta

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Internetissä alkaa perjantaina oikeusministeriön järjestämä avoin keskustelu siitä, miten rikoksen uhrin asemaa pitäisi parantaa. Elokuun loppuun jatkuvan keskustelun painotukset vaihtuvat viikoittain. Muun muassa koulujen aloitusviikolla 33 teemana on lapsi rikoksen uhrina.

Keskustelufoorumi toivoo kansalaisilta ajatuksia ja ehdotuksia rikoksen uhrin aseman parantamisesta.

Ajatuksia toivotaan myös keinoista huomioida eri ryhmien, esimerkiksi vanhusten ja vammaisten erityistarpeita.

Uhrin asemaa pohtineet asiantuntija esittävät myös puheenvuoronsa keskustelufoorumissa. Keskustelun aloittaa kesäkuussa mietintönsä jättänyt oikeusministeriön asettama rikosuhritoimikunta.

Lisäksi oikeusministeri Johannes Koskinen osallistuu keskusteluun perjantaina 24. elokuuta reaaliaikaisena on-line-keskusteluna.

Ministeriössä on meneillään useita hankkeita rikoksen uhrien aseman parantamiseksi. Parhaillaan pohditaan muun muassa uhrin ja todistajan asemaa oikeudenkäynneissä. Nettikeskustelussa nousseita ideoita hyödynnetään hankkeiden jatkovalmistelussa.

STT