Piikkiön kunnanjohtajavalinta varmistuu

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Västanfjärdin kunnanjohtaja Jouko Mäkinen on Piikkiön kunnanhallituksen yksimielinen ehdokas uudeksi kunnanjohtajaksi. Muita ehdokkaita kunnanhallitus ei edes pannut ehdolle.

Lopullisesti Piikkiön uudesta kunnanjohtajasta päättää 20. elokuuta kokoontuva kunnanvaltuusto.

Kunnan ykkösvirkamiehen paikkaa täytetään nyt jo toistamiseen, koska ensimmäisellä kierroksella valittu Pyhännän kunnanjohtaja Pasi Marjakangas perui tulonsa.

Turun Radio