1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Rintaruokinta vaikuttaa lapsen älyyn?

Vauvan imettäminen kolmea kuukautta lyhyemmän ajan syntymän jälkeen saattaa vaikuttaa lapsen älykkyyteen, kertoo tuore pohjoismainen tutkimus.

Norjalais- ja tanskalaistutkijat arvioivat 345 lapsen älyllisiä ja motorisia taitoja 13 kuukauden ja uudelleen viiden vuoden iässä.

Tutkimustulosten mukaan lapset, joita oli rintaruokittu alle kolmen kuukauden ajan, jäivät älyllisessä kehityksessä alle keskiarvon todennäköisemmin kuin lapset, joita oli imetetty yli kuuden kuukauden ikäisiksi.

Lasten motorisissa taidoissa ei ollut huomattavia eroja.

Tutkijat arvelevat, että äidinmaidon rasvahapoilla ja muilla ravinteilla on vaikutus lapsen henkiseen kehitykseen. Lisäksi imettämisen läheisyys vaikuttaa positiivisesti.

Tutkimus on julkaistu brittiläisessä Archives of Disease in Childhood -lehdessä. Tutkimusotos oli valittu sattumanvaraisesti ruotsalaisista ja norjalaisista lapsista. Useita tulokseen mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä, kuten äidin ikä, koulutus ja mahdollinen tupakointi, otettiin huomioon.

AFP, STT