1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Myös nuorille messuja viikonloppuna

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Viikonloppuna on Satakunnan Messujen lisäksi järjestetty eritoten nuorille tarkoitettuja vapaa-ajan messuja.

Esimerkiksi Ulvila - Kullaan koululla on lauantaina Harrastemessut. Messujen tarkoituksena on antaa nuorille vinkkejä harrastamiseen ja mielekkääseen vapaa-ajan viettoon. Messut järjestää Ulvilan koulujen vanhempienyhdistykset.

Sunnuntaina Noormarkun liikuntamessuilla on esillä myös erilaisia harrastemahdollisuuksia. Messuilla on mukana eri urheiluseuroja, ja paikalla voi tutustua muun muassa melontaan, keppijumppaan ja rivitanssiin.

Satakunnan Radio

Lue seuraavaksi