Microsoftin oikeusjuttu alempaan tuomioistuimeen

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Yhdysvaltain liittovaltion vetoomustuomioistuin on lähettänyt Microsoftin kartellia käsittelevän oikeustapauksen takaisin alempaan tuomioistuimeen. Microsoftin toiveen mukaisesti tapauksen käsittely venyy edelleen.

Tarkoitus on, että alemman oikeusasteen tuomari tutkii tapausta ja miettii sopivan rangaistuksen ohjelmistoyritykselle monopoliaseman hyväksikäytöstä.

Tuomarin täytyy selvittää, kuinka monopoliaseman väärinkäyttö jatkossa voidaan estää. Lisäksi hänen tulisi päättää, rikkoiko yhtiö lakia kun se sitoi Internet Explorer -selaimensa Windows-järjestelmään.

Tutkivaksi tuomariksi on nimetty muun muassa rikossyyttäjänä toiminut Colleen Kollar-Kotelly. Hän aloittaa jutun käsittelyn heti.

Oikeudenkäynti on kestänyt jo yli neljä vuotta. Microsoft pyysi aiemmin tänä kesänä, että vetoomustuomioistuin ei tekisi päätöstä, ennen kuin korkein oikeus on antanut oman ratkaisunsa.

Vielä viime viikolla vetoomustuomiistuin ei halunnut lykätä jutun käsittelyä.

Kesäkuussa vetoomustuomioistuin kumosi alemman oikeusasteen päätöksen, jonka mukaan Microsoft olisi pilkottava kahtia rangaistukseksi monopoliaseman väärinkäytöstä. Vetoomustuomioistuin kuitenkin totesi yhtiön syylliseksi.

AFP, AP, Reuters