Merimetso kotiutui Merenkurkkuun

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Merimetso on kotiutunut Merenkurkkuun.

Maksamaan ulkosaaristossa on tänä kesänä pesinyt kymmenen merimetsoparia.

Tätä ennen lähimmät merimetsot ovat pesineet Nauvossa Turun saaristossa ja pohjoisessa Iin Krunneilla. Pääosa Suomen merimetsoista pesii kuitenkin Suomenlahdella.

Linnun Itämeren valloitus on edennyt ripeästi viime vuosikymmeneltä lähtien, kerrotaan Suomen ympäristökeskuksesta.

Aikuinen merimetso syö päivässä puoli kiloa kalaa, pääasiassa särkeä ja ahventa. Lintu on rauhoitettu ympärivuotisesti.

Muuttoaikaan Pohjanlahdella tapaa myös Jäämeren merimetsokantaa.

Pohjanmaan Radio