Sri Lanka lykkäsi taas geeniruoan tuontikieltoa

Sri Lanka on jälleen lykännyt geenimuunnelluille elintarvikkeille suunnittelemaansa tuontikeiltoa, kertovat maan elintarvikeministeriön edustajat.

Alun perin kiellon piti astua voimaan jo toukokuun alussa, mutta sitä lykättiin ensin syyskuuhun asti, ja nyt uudestaan toistaiseksi.

Yhdysvaltain maatalousviranomaiset ovat arvostelleet kaavailtua kieltoa hyrkästi.

Intian-, Sri Lankan- ja Bangladeshin-yhteistyöstä vastaava Weyland Beeghly sanoi pitävänsä kieltoa täysin epäoikeutettuna, vaikka se koskisikin vain neljää prosenttia Yhdysvaltain maatalousviennistä Sri Lankaan.

Hän myös huomautti, että Sri Lanka olisi ainoa kattavan kiellon säätävä maa.

Kielto koskisi sekä geenimuunneltuja raaka-aineita että jalostettuja elintarvikkeita.

AFP