Yhteisvastuukeräyksessä myös tapahtumia

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kirkon Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina.

Tämän vuoden keräyksen teemana on asuinyhteisöjen elinkelpoisuus kotimaassa ja kehitysmaissa.

Kotimaassa keräyksen pääkohde Artteli-projekti, joka tukee kylien, kaupunginosien ja pienten kuntien elinvoimaisuutta.

Tänä vuonna yhteisvastuukeräykseen liittyy perinteisen ovelta ovelle keräyksen lisäksi myös paikallisia tapahtumia.

Esimerkiksi Janakkalassa yhteisvastuukeräyksen ympärille on suunniteltu monia tapahtumia -muun muassa kirpputori, kirkkokonsertti ja pääsiäisyön ateria.

Radio Häme