Korsholman kesässä Bachia

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Merenkurkun musiikkijuhlien ensi kesän teemat ovat ranskalainen kamarimusiikki ja Bach. Nuorta säveltäjää ei tänä vuonna valita lainkaan, mutta sen sijaan mestarikurssit palaavat Korsholman ohjelmistoon vuosien tauon jälkeen.

Korsholman musiikkijuhlat järjestetään tulevana kesänä 17. kerran. Tapahtuma tekee kahdeksatta vuotta yhteistyötä Uumajan kansainvälisten kamarimusiikkijuhlien kanssa.

Merenkurkun molemmin puolin järjestettävien musiikkijuhlien taiteellinen johtaja on sellotaiteilija Frans Helmerson ja juhlilla esiintyy yhteisiä solisteja.

Juhlat alkavat viimevuotiseen tapaan Vaasan seudulta, minkä jälkeen musisointi jatkuu lahden toisella puolella Uumajassa.

Korsholman musiikkijuhlat alkavat 26. kesäkuuta ja päättyvät 3. heinäkuuta. Suurin osa konserteista järjestetään Mustasaaressa ja Vaasassa, mutta luvassa on myös aluekonsertteja Isossakyrössä, Korsnäsissa, Kristiinankaupungissa ja Pietarsaaressa.

STT