Talvikarnevaalit avattiin Lahdessa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lapset ovat päässeet luistelemaan Lahden torille. Luistinrata ja peuhupaikka vihittiin käyttöön perjantaina.

Talvikarnevaalien avajaiset pidettiin kaupunginkirjastolla. Kuudennettoista Talvikarnevaalit on tänä vuonna musiikkipainotteinen tapahtumaketju.

Ohjelmassa on leikkiä, taidetta, teatteria ja elokuvaa. Tilaisuuksia on yli sata.

Uuteen ajankohtaan sijoitettu Talvikarnevaalit jatkuu helmikuun loppuun saakka. Yleisöä toivotaan noin 11 000, mihin kävijämäärään päästiin viime vuonna.

Lahden Radio