Nato kovistelee Jugoslaviaa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Nato on päättänyt lähettää uuden valtuuskunnan Jugoslaviaan painostamaan presidentti Slobodan Milosevicia noudattamaan Kosovosta solmittua sopimusta.

Naton Euroopan-joukkojen komentaja kenraali Wesley Clark ja sotilaskomitean puheenjohtaja kenraali Klaus Naumann matkustavat Belgradiin lauantaina, kertovat Nato-lähteet.

Maanantaina heidän on määrä raportoida vierailunsa tuloksista Nato-maiden suurlähettiläille Brysselissä. Suurlähettiläät päättävät, jatketaanko määräaikaa, joka Jugoslavialle on annettu sopimuksen noudattamiseen.

Sotilasliitto uhkaa Jugoslaviaa sotilasiskuilla, jos se ei vedä erikoisjoukkojaan Kosovosta tiistaihin mennessä.

Pakolaisten kotiinpaluu takkuilee

Naton mukaan Jugoslavia on kyllä vetänyt albaanimaakunnasta joitakin joukkoja, mutta siellä on niitä yhä liikaa.

Kosovossa on Naton mukaan tapahtunut myös edistystä sen jälkeen, kun Milosevic ja Yhdysvaltain erikoislähettiläs Richard Holbrooke solmivat kaksi viikkoa sitten sopimuksen maakunnan rauhoittamisesta.

Esimerkiksi ilman suojaa on enää noin 10 000 Kosovon taisteluja paennutta, kun heitä muutama viikko sitten oli noin 50 000. Kaikkiaan taisteluja on paennut noin 250 000 ihmistä.

Avustustyötä on kuitenkin vaikeuttaneet serbijoukkojen ja albaanikapinallisten yhteenottojen jatkuminen. Torstaina tulitusta kuului diplomaattilähteiden mukaan noin 30 kilometrin päässä Pristinasta.

Pakolaisten oloja selvittäneen YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan pakolaisten kotiinpaluu takkuilee kuitenkin yhä pahoin. Syynä on paitsi serbijoukkojen läsnäolon aiheuttama pelko että se, että monen kotikylä on sodan jäljiltä pahoin raunioitunut.