Kiina esittelee ihmisoikeustilannettaan Internetissä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kiina on avannut ihmisoikeuksiaan käsittelevän sivuston Internetissä. Sivut ovat osa Kiinan hallituksen viimeaikaisia pyrkimyksiä kohentaa maan heikkoa imagoa ihmisoikeuksien suhteen.

Sivuilta löytyy muun muassa artikkeleita Kiinan toimista ihmisoikeuksien hyväksi. Suurin osa sivuista keskittyy vastikään Pekingissä järjestettyyn kansainväliseen ihmisoikeusseminaariin, jonka aikana maassa pidätettiin useita toisinajattelijoita.

Sivustoa ylläpitää Kiinan ihmisoikeustutkimuksen yhditys ja se löytyy osoitteesta www.humanrights-china.org (siirryt toiseen palveluun).