Hyppää sisältöön

Afganistanin oppositio saattoi johtajansa hautaan

Surun ja koston huudot saattelivat Afganistanin oppositiojoukkojen johtajan Ahmed Shah Masoodin arkkua, kun tuhannet kannattajat hyvästelivät Masoodin sunnuntaina Panjshirissa Pohjois-Afganistanissa. Masood menehtyi pommi-iskussa saamiinsa vammoihin lauantaina.

Hautajaisiin osallistui muun muassa Masoodin tukema, Taliban-liikkeen syrjäyttämä presidentti Burhanuddin Rabbani.

Oppositiota johtaa vastedes Mohammed Fahim, joka on osallistunut kapinointiin aina vuodesta 1973.

Hänellä on täytettävänään suuret saappaat, sillä ainakin Taliban-liike, joka hallitsee valtaosaa Afganistanista, katsoi Masoodin pitäneen pelkästään henkilökohtaisella vaikutusvallallaan kapinaa yllä.

Masood haavoittui runsas viikko sitten pommista, jonka tunisialainen ja marokkolainen mies toivat hänen päämajaansa. Miehet olivat naamioituneet toimittajiksi ja kätkeneet räjähteen kameraan. Molemmat kuolivat iskussa, samoin Masoodin henkivartija.

Masood oli Talibanin pahin vastustaja. Hänen joukkojensa hallussa Pohjois-Afganistanissa on noin viisi prosenttia maan pinta-alasta.

"Panjshirin leijona" kävi kaksi sotaa

Ahmed Shah Masood oli vallankumouksen veteraani ja Talibanin vastaisen oppositioliikkeen kokoava voima.

48-vuotiaana kuollut "Panjshirin leijona" oli keskeisesti mukana jo vuonna 1979, kun Yhdysvaltain tukemat islamilaiset aloittivat sodan Neuvostoliiton tukemaa hallitusta vastaan.

Masood oli syntyperältään tadzhikki. Hän sai hyvän koulusivistyksen Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa. Sotilasoppia antoi isä, Afganistanin armeijan eversti, ja aatteen puolestaan Masoodin islaminopettaja Burhanuddin Rabbanin.

Masood liittyi Rabbanin innottamana pitkään kapinaan. Neuvostojoukkojen vetäytymiseen kesti kymmenen vuotta ja hallituksen kaatumiseen vielä kolme vuotta lisää. Rabbanista tuli presidentti.

Useimmat kapinalliset olivat käyneet sotaansa Pakistanista käsin, mutta nuori Masood perusti päämajansa Pohjois-Afganistaniin, sukunsa kylään, jota hän piti kotinaan kuolemaansa saakka. Masoodilla oli vaimo, poika ja neljä tytärtä.

Pahin piikki Talibanin lihassa

Samaisesta päämajastaan Masood kävi myös toisen sotansa ääri-islamilaisen Taliban-liikkeen syrjäytettyä Rabbanin ja Jamiat-e-Islamin, islamilaisen puolueen vuonna 1996.

Taliban ajoi pienistä ryhmistä koostuvuvan, riitaisen oppositio yhä ahtaammalle ja yhä pohjoisemmaksi, kunnes sen hallussa oli enää vähäinen pala valtion alueesta.

Siitä huolimatta Masood oli terävä piikki Talibanin lihassa. Hänet yritettiin salamurhata kymmenen kertaa. Viimeinen kerta onnistui.

Reuters, AFP, AP