Kysely: Yrittäjyyden vahvistaminen tärkeää maakunnan menestykselle

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Pohjoissavolaiset vaikuttajat pitävät yrittäjyyden olennaista vahvistamista keskeisenä maakunnan menestystekijänä.

Kärkisijoilla kyselyssä ovat myös uusien teknologioiden laaja soveltaminen, samoin panostaminen tutkimukseen ja tuotekehitystehtäviin.

Pohjois-Savon liitto kartoitti maakunallisten vaikuttajien näkemyksiä uuttaa maakuntasuunnitelmaa viilatessaan.

Kyselyyn osallistui reilu 60 edustajaa kunnista ja järjestöistä; mukana oli myös aluehallintoviranomaisia, muita yhteistyötahoja ja suunnittelijoita Pohjois-Savon liitosta.

Kyselyn mukaan erot kuntien taloudessa ja palvelutasossa kasvavat edelleen, vastaavasti palveluja ennustetaan kehitettävän yhä enemmän seutukunnallisesti ja ylimaakunnallisten organisaatioiden kautta.

Turun Radio