1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Autojen ruostesuojassa suuria eroja

Pohjoismaisen puolueettoman tutkimuksen mukaan autojen ruostumattomuudessa on suuria eroja. Tutkimuksen teki Tukholman yliopiston yhteydessä toimiva korroosioinstituutti. Asiantuntijat tarkastelivat kahdenkymmenen Pohjoismaissa tavallisimman automerkin ruostumisherkkyyttä. Koeautoja oli yhteensä 845.

Autot olivat vuosien 1994 - 1997 malleja. Kokeissa paljastui, että vuosien 1994 ja 1995 malleista Audi 80/A4 ja Volvo 800 olivat tehokkaimpia "hylkimään" ruostetta. Vuosien 1996 ja 1997 malleista parhaiten pärjäsivät Saab 9000 ja Audi A4.

Käytetty tutkimustapa paljastaa ruostevauriot aiemmin, kuin ne olisivat silmin havaittavissa. Tutkimuksissa havaittiin, että jo kolmen vuoden käytön jälkeen eri automallien ruostekestävyydessä on huomattavia eroja ja erot vain kasvavat autojen ikääntyessä.

Usein ruostuminen alkaa pistehitsattujen saumojen sisäpinnoilta ja taitoksista. Tämäntyppinen korroosio etenee nopeasti, ja sitä on vaikea huomata. Kokeissa selvisi, että vuosien 1994 - 1997 malleista ruostumattomuus oli eniten parantunut mm. Opel Astrassa, Saab 9000:ssa ja Nissan Primerassa.

Ruostumattomuustakuut ovat yleistyneet viime vuosina. Monilla merkeillä takuu on jo yli 10 vuotta. Tutkimuksen tuloksien perustella voi päätellä, että useat merkit ruostuvat jo takuuajan aikana. Autoliitto uskoo, että ruosteenestokäsittely saattaa olla tarpeellinen takuuaikana.

STT, YLE24