Äärioikeisto lähti Israelin hallituksesta

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Äärioikeistolainen kansallinen liitto eroaa Israelin hallituksesta vastalauseena Israelin joukkojen vetämiselle kahdelta palestiinalaisalueelta.

Avigdor Lieberman

Hebronissa Länsirannalla sijaitsevat alueet miehitettiin viikko sitten. Vetäytymisestä sovittiin osana toimia hauraan tulitauon säilyttämiseksi. Joukot poistuivat viime yönä.

Kansallisen liiton johtajan ja ainoan ministerin, tiestöstä ja vesikysymyksistä vastannueen Avigdor Liebermanin mukaan ero on protesti myös Yhdysvaltoja vastaan. Puolueen mielestä Yhdysvallat on painostanut Israelia myönnytyksiin palestiinalaisille.

Kansallisella liitolla on seitsemän edustajaa 120-paikkaisessa parlamentissa, ja samaten erolla uhanneella venäläisellä Jisrael Beitenu -puolueella vain yksi.

Pääministeri Ariel Sharonin hallitukselle jää yhä turvallinen 78 paikan enemmistö, mutta hallituksen säröily voi kuitenkin ennakoida ongelmia rauhanhankkeelle.

AP, AFP, Reuters

Palestiinalaisvaltiolle Blairin tuki