Pohjois-Valkealan historia talteen

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Pohjois-Valkealan kehityshistoria aiotaan tallentaa niin varhaisista vaiheista lähtien kuin mahdollista tähän päivään saakka.

Tietojen keruu kohdennetaan lähinnä pienen salpausselän pohjoispuolelle. Kohteina ovat mm. Verla, Selänpää, Orilampi, Voikoski, puunhankinta ja uittoalueet sekä puolustusvoimien alueet.

Historian tallentamista on mietitty palaverissa, jossa olivat kunnan lisäksi edustettuina metsäyhtiöiden ja Karjalan prikaatin edustajat. Suunnitteluryhmä käsittelee Pohjois-Valkealan historian sisältöä ja toteuttamisaikataulua ensi viikolla.

Valkealan kunnallinen historia alkaa oman kappeliseurakunnan muodostamisesta vuonna 1631.

Kymenlaakson Radio