1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Katoavien valuuttojen historia I

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Euron käyttöönoton myötä kahdentoista Euroopan valtion kansalliset valuutat katoavat. Samalla loppuu merkittävä osa Euroopan historiaa. Tällä sivuilla on esitelty seuraavien historiaan jäävien valuuttojen syntytarinat:

Suomen markka

Hollannin guldeni

Saksan markka

Itävallan shillinki

Kreikan drakma

Italian liira

Muiden katoavien valuuttojen historioita.

Suomen markka

Metalliraha tuli Suomeen ruotsalaisten valloittajien myötä 1000-luvulta alkaen. Maksuvälineenä oli aikaisemmin käytetty turkiseläinten nahkoja, joskin nahat säilyivät rahan vastineena vielä satoja vuosia. Sana raha onkin luultavasti alun perin tarkoittanut turkisnahkaa.

Keskiajalla Ruotsin rahayksikkönä oli hopeinen penninki. Kuningas Kustaa Vaasan aikana otettiin käyttöön hopeinen markka, joka jakautui kahdeksaan äyriin.

Ruotsin markan esikuva oli Saksan markka, jota oli lyöty Pohjois-Saksan hansakaupungeissa. Kun Saksassa siirryttiin taaleriin, Ruotsi seurasi perässä vuodesta 1534 alkaen.

1600-luvulla alettiin lyödä rahaa myös kuparista. Vuodesta 1644 lähtien taalerien rinnalla käytettiin suuria nelikulmaisia plootuja.

Ensimmäisenä maana Euroopassa Ruotsi otti käyttöön paperirahan vuonna 1660.

Kun Venäjä miehitti Suomen isonvihan (1713-1721) ja pikkuvihan (1742-1743) aikaan, Suomen alueella käytettiin myös Venäjän rahaa. Näitä käytettiin myös valloitusten päätyttyä rinnan Ruotsin rahan kanssa.

Vuonna 1776 Ruotsissa otettiin käyttöön riikintaaleri eli riksi, joka jakautui 48 killinkiin. Tuollon vanha Ruotsin markka poistettiin.

Nämä rahat olivat käytössä siihen saakka, kun Suomi jäi Venäjän alaisuuteen 1809. Tuolloin Suomessa alettiin periaatteessa käyttää Venäjän ruplia, mutta ruotsalaista rahaa liikkui Suomessa vielä vuoteen 1840 saakka, kunnes se virallisesti poistettiin käytöstä.

1800-luvun puolivälin tienoilla kansallismielisyys nousi vahvasti Suomessa. Tuolloin Venäjältä alettiin vaatia, että Suomi saisi oman, virallisen rahayksikkönsä.

Suomenmieliset poliitikot J.V. Snellmanin johdolla saivat Venäjän johdon uskomaan, että rupla on liian suuri raha pienen valtakunnan käyttöön, ja vuonna 1860 Suomessa otettiin käyttöön markka, jonka arvo oli neljäsosa ruplasta.

Rahan nimestä käytiin sanomalehdissä vilkas keskustelu. Markka-nimi ei ollut tuolloin missään muualla käytössä. Voimakkaimmin markka-nimen puolesta puhui Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot.

Markan arvon säilyminen turvattiin 1865 sitomalla se hopeakantaan ja 13 vuotta myöhemmin kultaan, jolloin markan arvoksi tuli sama kuin Ranskan frangilla. Markka oli nyt täysin itsenäinen rahayksikkö.

Hollannin guldeni

Alankomaissa lyötiin omaa rahaa pian Rooman valtakauden päätyttyä. Jo 600-luvulla paikalliset frankkiruhtinaat tekivät merkittäviä määriä omia rahojaan.

800-luvun viikinkihyökkäysten jälkeen Alankomaista tuli osa Saksan keisarikuntaa. Paikallisissa rahapajoissa lyötiin saksalaismallisia denierejä, mutta alueellisia rahoja oli runsaasti.

1200-luvulla Alankomaissa käytettiin laajalti Englannin pennejä, mikä sai paikallisruhtinaat lyömään vastaavanlaisia rahoja.

1200-luvun puolivälissä Firenzen kaupungissa Italiassa luotiin malli modernille rahataloudelle. Firenzen rahayksikkö floriini hyväksyttiin laajasti käyttöön ympäri Eurooppaa. Floriini sai kuitenkin alueellisia ominaispiirteitä.

Böömissä, Sankt Joachimstalin kaupungissa (nyk. Jáchymov), firenzeläisen esikuvan mukaisesti tehtyjä metallirahoja alettiin kutsua nimellä jochimstaler ja myöhemmin nimi lyheni taaleriksi. Tämä nimi sai hollantilaisen suussa muodon daalder.

1300-luvulta alkaen lyötyjä saksalaisia kultarahoja nimitettiin guldeneiksi. Ne olivat myöhäisen keskiajan yleisimmin käytettyjä rahoja Saksassa. Nimitys hävisi vähitellen, joskin vielä 1700-luvun lopulla lyötiin guldeneita etelä-Saksassa. Itävallassa guldeni oli perusrahayksikkö vuoteen 1892 saakka.

Hollannissa guldenista tuli perusrahayksikkö jo 1500-luvulla. Daalderia käytettiin Hollannissa guldenin rinnalla siten, että daalderin arvo oli 1,50 guldenia.

Vuonna 1521 guldeni alettiin jakaa 30 stuiveriin, joskin stuivereita oli käytetty aikaisemminkin guldenia pienempänä rahayksikkönä.

Hollantilaiset siirtolaiset veivät daalder-nimityksen mukanaan Amerikkaan, missä se muuntui dollariksi.

1500-luvun lopulla Alankomaiden kaupallinen valta kasvoi sotien ja kauppalaivaston kasvun myötä. Tuolloin käyttöön otettiin kultatukaatti, jonka rinnalle tuli myös rijder. Hopearahoissa käytössä oli rijksdaalder, joka jakaantui 47 stuiveriin.

Napoleon valtasi Alankomaat 1794 ja perusti alueelle Batavian tasavallan. Tuolloin paikalliset rahat pääasiallisesti säilyivät. 1806 Napoleon antoi kuitenkin Hollannin veljelleen Louis`lle kuningaskunnaksi. Louis lyötti omia stuiverin, guldenin ja rijksdaalderin rahojaan.

Napoleonin kukistuttua Alankomaat otti käyttöön Ranskan vallankumouksen innoittamana desimaalijärjestelmän rahoihinsa. Tuolloin rahayksiköksi vakiintui sataan centtiin jakaantuva guldeni.

Saksan markka

Markka-sanalla on ollut historian kuluessa monia eri merkityksiä. Nimi lienee peräisin merkitsemistä kuvaavista sanoista, kuten saksan markieren.

Markka oli alkujaan painomitta, jolla eri paikkakunnilla oli eri arvo. Keskiajalla Kölnin markka painoi 233 grammaa, Nürnbergin markka 237 grammaa ja Wienin markka 280 grammaa.

Samoihin aikoihin, kun etelä-Saksan kaupungeissa otettiin käyttöön guldenit tai guldinerit, lyötiin myös markkoja.

1500-luvun alussa Hampurissa alettiin lyödä markkoja, ja sieltä näiden rahojen käyttö levisi koko pohjois-Saksaan ja edelleen Ruotsiin.

Vaikka markat korvattiin Hampurissa taalereilla, markat säilyivät käyttörahana kansan keskuudessa.

Saksa jakautuminen satoihin pikkuvaltioihin jatkui siihen saakka, kunnes Preussin johdolla Saksa yhdistyi ja valtakunnan keisariksi kruunattiin Preussin kuningas Vilhelm vuonna 1871.

Samana vuonna Saksassa otettiin käyttöön yhtenäisvaluutta markka, joka korvasi aiemmin käytössä olleet taalerit, groschenit, kreuzernit ym.

Keisarikunnan markka pysyi käytössä ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin saakka. Sotaa seurannutta hyperinflaatiota se ei kuitenkaan kestänyt.

Vuonna 1923 yhden Yhdysvaltain dollarin arvo vastasi 4,2 biljoonaa Saksan markkaa. Seuraavana vuonna Saksassa otettiin käyttöön uusi Reichsmark.

Natsikauden jälkeen, vuonna 1948, Saksassa otettiin sodan voittajavaltioiden aloitteesta jälleen käyttöön uusi raha, Deutschmark, joka korvasi arvonsa menettäneen Reichsmarkin. Uudet rahat saivat merkinnän sen mukaan, olivatko ne käytössä läntisessä vai itäisessä Saksassa.

Saksan liittotasavallan ja Saksan Demokraattisen Tasavallan rahayksiköt erkanivat pian lopullisesti toisistaan. DDR:n "Ostmark" menetti käytännössä arvoaan suhteessa Länsi-Saksassa käytössä olleeseen D-markkaan, jonka arvo pysyi hämmästyttävän vakaana.

Kun Saksat yhdistyivät vuonna 1990, Itä-Saksan markka lakkautettiin.

Itävallan shillinki

Sana shillinki tulee arvattavasti latinan sanasta solidus, kiinteä. Kansainvaellusten aikaan Bysantissa oli käytössä solidi-niminen raha. Germaaniset kansat omivat sen käyttöönsä, joskin nimi muuttui erilaisiksi versioiksi, kuten esimerkiksi skullinger.

Itävallan keisarikunnan valuuttana oli kruunu runsaan 30 vuoden ajan vuoteen 1924 saakka. Tätä ennen maassa oli käytetty guldeneita.

Itävalta osallistui Saksan rinnalla ensimmäiseen maailmansotaan. Sotaa seuranneen talouskaaoksen takia kruunusta luovuttiin ja voittajavaltioiden aloitteesta käyttöön otettiin uusi valuutta, sataan groscheniin jakautuva shillinki.

Kreikan drakma

Drakma on maailman vanhimpia rahayksiköitä. Sana juontaa ilmeisesti juurensa ajalta, jolloin Kreikassa rahan vastineena käytettiin rautaisia keihäitä. Drakma-nimellä kutsuttiin keihäsnippua. Sanatarkasti drakma merkitsee suunnilleen "käden ympäröimää".

Antiikin Kreikassa ja helleenisen Välimeren alueella lyötiin monenlaisia drachmon-hopearahoja. Aleksanteri suuren valloitusretkien ansiosta (n. 320 e.Kr.) drakmoja käytettiin aina Intiassa saakka.

Rooman valtakunnan aikaan roomalaiset rahat lähes syrjäyttivät drakman. Drakmoja lyötiin kuitenkin eräissä syrjäisissä Vähän-Aasian ja Syyrian kaupungeissa. Aleksandrian suuret hopeiset tetradrakmat (neljän drakman raha) vastasivat arvoltaan Rooman sestertiusta.

1200-luvun Lähi-itään saapuneet ristiretkeläiset löivät Akkon kaupungissa drakmoja, joilla ei kuitenkaan ollut antiikin rahojen kanssa muuta yhteistä kuin nimi.

Uudella ajalla Kreikan kuningaskunta otti drakman käyttöön vuonna 1831. Drakma jakautuu sataan leptaan.

Italian liira

Liiroja alettiin lyödä ensimmäisen kerran Venetsiassa vuonna 1472. Kaupunkivaltion johdossa oli doge Nicolo Trono. Hänen mukaansa raha sai nimen Lira Tron.

Kaupungissa oli käytössä pienten kuparikolikoiden rinnalla arvokkaampia rahoja, joihin oli painettu dogen rintakuva. Tämä ei miellyttänyt tasavaltaisia venetsialaisia, joten rahojen myöhempiin painoksiin kuvaa muutettiin siten, että doge esiintyi polvistuneena Pyhän Markuksen katedraalin eteen.

Italian kaupunkivaltioissa oli läpi vuosisatojen käytössä lukuisia rahayksikköjä, joista osa kulki myös liira-nimellä. Rahojen sekamelskaan saatiin selkeyttä vasta Napoleonin vallattua Italian 1700-luvun lopussa. Hän määräsi lyötäväksi liiroja, joiden arvo oli sama kuin Ranskan frangin.

Liiroista tuli pian Italian yleisin raha. Napoleonin ajan jälkeenkin liiran ja frangin yhteys säilyi. Italia oli mukana 1864 perustetussa ns. latinalaisessa rahaunionissa aina ensimmäisen maailmansodan loppuun.

Italian kolikot ovat olleet poikkeuksellisen koristeellisia. Italiaan on vuosisatojen ajan tullut eteviä taiteilijoita muotoilemaan kauniita kolikoita, joihin maan hallitsijat ovat lyöttäneet kuviaan. 1900-luvun alkupuoliskolla Italian kuningas Viktor Emmanuel III oli intohimoinen numismaatikko ja hänen aikanaan lyötiin paljon komeita kolikoita.

Liira on ollut Vatikaanin samoin kuin pienen San Marinon tasavallan virallinen valuutta. Italian siirtomaat Somalia ja Eritrea ovat lyöneet omia liirojaan.

Yrjö Kokkonen, YLE24

Lue seuraavaksi