Hämeenlinna mukaan sosiaaliluottokokeiluun

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Hämeenlinna on päässyt mukaan sosiaali- ja terveysministeriön kehittelemään luototuskokeiluun.

Hankkeen on tarkoitus käynnistyä seitsemässä kokeilukunnassa huhti-toukokuun aikana. Ministeriön projektiryhmä täsmentää vielä kokeilukuntien kanssa kokeilun tavoitteita ja antaa muun muassa suosituksia luottojen määristä ja korkotasosta.

Sosiaalista luototusta on tarkoitus myöntää vähävaraisille ihmisille tarpeellisiin hankintoihin, jos he eivät voi saada normaalia luottoa esimerkiksi vakuuksien puuttuessa.

Hämeenlinnan lisäksi Kokeilukuntia ovat Eura, Helsinki, Lahti, Lappeenranta, Tuusula ja Utajärvi. Kemin osalta asian käsittely on vielä kesken.

Radio Häme