Norja vakoili saamelaisia

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Norjassa on tullut esiin tapauksia, joissa maan vakoilupoliisi on vakoillut saamelaisia aktivisteja. Uusin tapaus on tunnettu saamelaistoimittaja Johs. Kalvemo.

NKR:n Saamen radion mukaan vakoilupoliisi POT vakoili Kalvemoa 15 vuoden ajan, vuoteen 1992 saakka. Kalvemo vieraili usein Kuolan saamelaisten luona ja piti heihin yhteyksiä. Tällöin POT avasi jopa Kalvemon kirjeen.

Kalvemo on tarkistanut itseään koskevat tiedot POT:in arkistoista ja hämmästellyt itseensä kohdistunutta kiinnostusta. Hän ei ole koskaan kuulunut mihinkään poliittiseen organisaatioon eikä ole ollut poliittinen aktivisti.

Myös Suomen ja Ruotsin saamelaisia vakoiltiin

-POT:in toiminta on ulottunut myös Suomen ja Ruotsin saamelaispoliitikkoihin ja aktivisteihin, kertoo Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio NRK:n Saamen radiolle.

Aikio kertoo joutuneensa itsekin POT:in toimien kohteeksi, kun hän työskenteli Saamelaisinstituutissa Koutokeinossa 1990-luvulla.