Afganistanin ruuantuotanto kunnossa kolmessa vuodessa?

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Afganistanin maatalous- ja ruokatuotanto on mahdollista saada kuntoon kolmessa vuodessa. YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan nyt on kuitenkin toimittava nopeasti.

Jo ennen tuoreimman konfliktin alkua 60 prosenttia Afganistanin 21 miljoonaisesta kansasta oli aliravittuja.

Vauraat teollisuusmaat ovat lähtemässä innokkaasti avustus- ja jälleenrakennustyöhön. FAO:n mukaan Afganistan tarvitsee 1 - 1,25 miljoonaa tonnia viljaa, kunnes tilanne on korjattu.

YK kuitenkin varoittaa uskomasta liian nopeisiin korjaustoimiin maassa, joka on kärsinyt 20 vuotta sotatoimista.

Tärkeimpänä YK pitää turvallisuuden ja vakauden palauttamista afganistanilaisten ehdoilla.

Myös Maailmanpankin varapääjohtaja Mieko Nishimizu muistutti, ettei lahjoittajien ja avustajamaiden pidä sanella ehtoja sille, miten asiat Afganistanissa pitäisi järjestää. Hänen mukaansa Afganistanilla on mahdollisuuden lähteä uuteen nousuun, kuten kävi sodan jälkeisissä Japanissa tai Saksassa.

YK:n alajärjestöt ja muut Afganistanin avun organisoimiseen ja rahoittamiseen osasllistuvat tahot aloittivat maanantaina Pakistanin Islamabadissa kokouksen Afganistanista.

Reuters, IPS