1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Japanin kruununprinsessa synnytti tyttären

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Japanin kruununprinsessa Masako on synnyttänyt tyttären. Sekä äidin että lapsen kerrotaan voivan hyvin. Lasta on Japanissa odotettu hartaasti.

Kruununprinsessa Masako

Tuhannet japanilaiset olivat valvoneet koko yön odottaen tietoa syntymästä. Iloisen lapsiuutisen odotetaan tuovan uutta puhtia myös kauan jatkuneelle Japanin taloudelle.

Masako on ollut kruununprinssi Naruhiton (41) kanssa naimisissa kahdeksan vuotta. Tämä on heidän ensimmäinen lapsensa, joskin Masako (37) sai parisen vuotta sitten keskenmenon, josta hän syytti lehdistön aiheuttamia paineita.

Tyttölapsi ei kuitenkaan nykylain mukaan voi periä Japanin kruunua. Maan keisarihuoneeseen ei ole syntynyt poikaa sitten vuoden 1965. Kruununprinssi Naruhiton veljellä Akishinolla on kaksi tytärtä.

Japanissa oli viimeksi vuonna 1742 naispuolinen hallitsija, keisarinna Gosakuramachi, ja maan keisarisuvun katsotaan juontavan juurensa 125 sukupolven taakse aurinkojumalatar Amaterasuun.

Japanilaiset ovatkin alkaneet puhua lainmuutoksesta, jotta naispuoliset jälkeläiset voisivat toimia hallitsijoina ja vanha keisarisuku säilyisi.

Tutkimusten mukaan 55 prosenttia japanilaisista olisi valmis lainmuutokseen.

Vauvaa odottavat perinteiset menot

Vanhat japanilaiset perinteet säätelevät nyt uuden keisariperheen jäsenen elämää.

Synnytystä seuraavana tai sitä seuraavana päivänä keisari Akihito ojentaa lapselle keisarillisen miekan sekä hakaman, seremoniahameen, joka aiemmin oli hovin naisten jokapäiväinen asu.

Viikon kuluttua lapsi peseytyy kylvyssä samalla kun hänelle luetaan klassisia kiinalaisia tekstejä, joiden uskotaan vahvistavan hänen terveyttään ja onneaan.

Samana päivänä julkistetaan lapsen nimi, jonka keisari on valinnut.

Nimi muodostuu perinteen mukaisesti kahdesta alkuperältään kiinalaistesta kanji-sanamerkistä ja nimi päättyy todennäköisesti äänteeseen -ko, joka merkitsee ylhäissukuista naista.

Reuters, AP

Lue seuraavaksi