YK teki Afganistanille ehdotuksen hallintomallista - sopu löytyi?

Yle Uutisten artikkeliarkisto

YK on antanut ehdotuksensa Afganistanin väliaikaishallinnosta Saksan Bonniin kokoontuneille afganistanilaisryhmille. Valtuuskunnat ovat päässeet alustavaan sopuun 25 - 30 jäsenestä koostuvasta väliaikaishallinnosta, joka johtaisi maata puoli vuotta.

Lisäksi maahan perustettiaisiin korkein oikeus sekä 21-jäseninen riippumaton komissio, jonka tehtävänä olisi kutsua koolle perinteinen heimojohtajien kokous, Loya Jirga.

Loya Jirga puolestaan pohjustaisi uutta kaksivuotista väliaikaishallitusta, perustuslain laatimista sekä laajapohjaista hallitusta.

Loya Jirga on kokous, johon kutsutaan kaikkien etnisten ryhmien johtajat ja uskonnolliset johtajat kaikista Afganistanin maakunnista.

Vaikka Bonnissa kokoontuvat neljä afganistanilaisryhmää näyttävätkin päässeen sopuun väliaikaishallinnon muodosta, käynnissä ovat vielä hankalat neuvottelut yhteishallituksen jäsenistä.

Fawzin mukaan neuvottelut nimistä ovat vaikeita, mutta hän pitää kuitenkin tärkeänä, että niistäkin päästään sopuun Bonnissa.

Fawzin mukaan tavoitteena on, että sopimus syntyisi maanantaina. Diplomaattilähteet kuitenkin arvioivat, että neuvottelut voivat venyä jopa keskiviikkoon. Heidän mukaansa kysymys on kuitenkin yhä enemmän siitä, milloin sopu syntyy kuin siitä, syntyykö sopu.

Väliaikaishallinnolle etsitään johtajaa

Kokouslähteet kertoivat sunnuntai-iltana, että kaksi suurinta afganistanilaisryhmää olisivat päättäneet ehdottaa entistä oikeusministeriä Abdul Sattar Siratia väliaikaishallinnon johtajaksi.

Lähteiden mukaan Siratilla on Pohjoisen liiton ja kuningas Zahir Shahia tukevan ns. Rooman ryhmän tuki. Sirat on uzbekki ja maanpaossa elävän Zahir Shahin avustaja.

Johtajavalinnasta on nyt määrä keskustella kahden pienemmän ryhmän kanssa. Aiemmin vahvana ehdokkaana johtajaksi on mainittu pataanijohtaja Hamid Karzai.

Jo lauantaina alkoi diplomaattilähteiden mukaan näyttää siltä, ettei johtopaikalle hyväksytä Afganistanin virallista presidenttiä Burhanuddin Rabbania. siihen, että Rabbani olisi uuden hallinnon johtaja.

Sen sijaan keskusteluissa on ollut esillä symbolisen roolin antaminen maanpaossa elävälle kuningas Mohammed Zahir Shahille. Fawzin mukaan hän voisi siirtymäkautena osallistua esimerkiksi Loya Jirgan koollekutsumiseen ja johtamiseen.

YK esittää rauhanturvajoukkoja

YK:n esityksen mukaan Afganistaniin lähetettäisiin monikansallisia joukkoja turvaamaan rauhaa.

Joukot olisivat Afganitanissa siihen asti, kunnes maahan saadaan perustettua oma armeija ja poliisivoimat.

Sopimusluonnoksessa ei kuitenkaan mainita, miten paljon sotilaita Afganistaniin lähetettäisiin eikä myöskään joukkojen tulon aikataulua, sijoituspaikkaa tai toimenkuvaa.

Luonnoksessa todetaan vain, että Afganistaniin pitäisi lähettää monikansallisia joukkoja "niin pian kuin mahdollista" sekä että joukkojen pitäisi turvata turvallisuus ennen kaikkea pääkaupungissa Kabulissa ja sen ympäristössä, mutta mahdollisesti myös muilla alueilla.

Diplomaattilähteet Bonnista kertovat, että kaikki valtuuskunnat ovat periaattteessa hyväksyneet kansainvälisten joukkojen tulon Kabuliin, eivätkä kaikki halua palata sinne ennen kuin joukot ovat paikalla.

Fawzi totesi sunnuntain tiedotustilaisuudessa, että vie joka tapauksessa aikansa ennen kuin tällaiset joukot saadaan koottua.

Bonnissa ovat edustettuina vähemmistöryhmistä kuten uzbekeista ja tadzhikeista koostuva Pohjoinen liitto sekä pataanikuningas Zahir Shahia kannattava "Rooman-ryhmä", Pakistanin tukema pataanien "Peshawar-ryhmä" sekä Iranin tukema Kyproksella majaansa pitävä maanpakolaisryhmä.

Reuters, AFP, AP, DPA, STT