Maksuvaikeuksiin joutuneiden asema helpottuu

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Huippukorkeaa viivästyskorkoa maksavat saavat lähiaikoina helpotusta ahdinkoonsa. Tarkoituksena on, että kuluttajilta voitaisiin periä vain lakisääteistä viivästyskorkoa. Uudistus helpottaa etenkin lamassa velkaantuneiden taakkaa.

Valtioneuvosto päätti keskiviikkona viivästyskorkolain sisällöstä. Esityksen mukaan kuluttajilta ja asuntovelallisilta ei saa periä lakisääteistä viivästyskorkoa suurempaa korkoa.

Selkeimmin uudistus alentaa 1990-luvun laman aikana velkaantuneiden pankkiluottojen viivästyskorkoa. Vaikka korkojen lasku on johtanut viivästyskorkojen alentumiseen, ennen lainmuutosta velkaantuneilta peritään edelleen muita korkeampia korkoja.

Uudistus pyritään saamaan voimaan toukokuun alusta. Laki on tarkoitus saattaa voimaan taannehtivasti. Näin viivästyskorko alenisi heti lain voimaan tultua niiltä, joilta peritään edelleen muita korkeampaa korkoa.

Uudistettavalla lailla pannaan täytäntöön EU:n maksuviivästysdirektiivi. Lakisääteinen viivästyskorko on Euroopan keskuspankin ohjauskorko lisättynä seitsemän prosenttiyksikön marginaalilla. Korko tarkistetaan puolivuosittain.

STT