1. yle.fi
  2. Uutiset

Japanin talouden lama vahvistui

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Japanin bruttokansantuote laski vuoden kolmannella neljänneksellä 0,5 prosenttia, ilmoittaa maan hallitus. Maailman kaksi johtavaa talousmahtia ovat nyt lamassa.

Japanin BKT laski myös edellisellä neljänneksellä, joten talouden katsotaan olevan lamassa.

Tilanne ei ole analyytikoille yllätys. Viime kuussa Japanin hallitus luopui tavoitteestaan, jonka mukaan talouden pitäisi kasvaa 1,7 prosenttia maaliskuussa päättyvän verovuoden aikana.

Yhdysvaltain viime kuussa vahvistetun laman myötä Japanilla nyt on edessään vakava ongelma. Se ei voi enää luottaa Yhdysvaltain vientiin, mikä on ollut talouskasvun moottori.

Pääministeri Junichiro Koizumi valmistelee uutta lisäbudjettia. Häneltä odotetaan silti vahvempia otteita, yksityistämisiä ja apua maan pankeille.

Edellisen kerran Japani oli lamassa vuoden 1998 ensimmäisellä puoliskolla.

AP

Lue seuraavaksi