Tyrnimarjasta apu ihottumaan

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Tyrnimarjasta saatavalla öljyllä on myönteisiä vaikutuksia atooppiseen ihottumaan, toteaa tutkija Baoru Yang tuoreessa väitöskirjassaan.

Turun yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassa analysoitiin tyrnin marjojen ja siementen rasvaliukoisia yhdisteitä ja tyrniöljyn fysiologisia vaikutuksia.

Ravintolisänä annettujen tyrniöljyjen vaikutusta atooppiseen ihottumaan tutkittiin lähes kolme vuotta kestäneessä koesarjassa. Potilaat nauttivat sokkotestissä joko tyrnin siemenöljyä, hedelmälihaöljyä tai lumeöljyä viisi grammaa päivässä neljän kuukauden ajan.

Tutkimuksissa havaittiin, että atopian oireet muuttuivat vähäisimmiksi tyrniöljyn nauttimisen aikana ja samalla havaittiin myönteisiä muutoksia potilaiden verenkuvassa.

Tyrniöljyn parantavat ominaisuudet eivät ole mikään uusi keksintö. Niitä on käytetty esimerkiksi Kiinassa elintarvikkeena ja lääkkeenä yli tuhannen vuoden ajan.

Hedelmälihasta, kuoresta ja siemenistä saatavien öljyjen on todettu olevan erityisen tehokkaita iho- ja limakalvovammojen hoidossa.

Tyrnin terveysvaikutusten katsotaan johtuvan useiden aineiden yhteisvaikutuksesta. Näitä ovat mm. tyrniöljyn sisältämät rasvahapot, E-vitamiini, karotenoidit ja kasvisterolit.

Ylen ympäristötietopalvelu