"Yhdessäolo joulun parasta antia"

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Suomalaisille joulu merkitsee ennen kaikkea yhdessäoloa läheisten kanssa ja rauhallista joulutunnelmaa, kertoo Kirkon tiedotuskeskuksen Suomen Gallupilla teettämä kysely.

Seuraavaksi olennaisimpina asioina mainitaan perinteiset jouluherkut, joulusauna ja lahjojen antaminen.

Myös joululaulut, pitkä vapaa töistä ja lahjojen saaminen koetaan tärkeämmiksi kuin joulun alkuperäinen sanoma.

Hartaista jouluperinteistä vaalitaan eniten hautausmaalla käyntiä: 57 prosenttia vastanneista vie aattona kynttilän haudalle. Joulurauhan julistusta seuraa 52 prosenttia, kauneimpia joululauluja laulaa kotona 39 prosenttia ja konsertissa 24 prosenttia.

Jouluevankeliumin lukee tai kuuntelee 17 prosenttia vastanneista. Kirkossa tai muussa hartaustilaisuudessa käy aattona 16 prosenttia, joulupäivänä 11 prosenttia.

Jouluperinteiden arvostus näyttää lisääntyvän iän mukana, sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Maarit Hytönen. Alle 25-vuotiaat panevat vanhempia vähemmän painoa perhejoululle ja joululahjoille.

Gallupiin vastasi 1 500 15 - 70-vuotiasta suomalaista joulukuun alkupuolella.

YLE24